perjantai 25. syyskuuta 2015

Save the Date -häämessut

Häämessut ne taas alkaa kolkuttelemaan ovella, ihanaa!

Viime vuonna kun hääsuunnittelut olivat pikkuhiljaa jo alkaneet ja olin juuri ehtinyt aloittaa bloginkin kirjoittamisen, lähdin Save the Date -häämessuille miehen kanssa Kaapelitehtaalle. Ensimmäiset messut menivät hieman ujostellen ja kojuja vain kierrellen. Nyt vähän viisastuneempana tiedän, että näytteilleasettajien kanssa kannattaa mennä rohkeasti juttelemaan ja kyselemään, sillä heillä on kuitenkin valtavasti tietoa oman alansa asioista! Tänä vuonna taidankin suunnata yksin, jotta ehdin kierrellä rauhassa ja jutella ihmisten kanssa. ;)


Tänä vuonna Save the Date -häämessut järjestetään 10. - 11.10 tapahtumatila Koskenrannassa, Helsingissä. Ohjelmassa on tällä kertaa luvassa mm. häämatkan suunnittelusta, hääpuheen onnistumisesta/ oman valan kirjoittamisesta (Tästä kertomassa Alma Sipilä, jonka arvonnasta voitimme aikaisemmin laulun, jonka hän kirjoittaa ja säveltää meistä ja tulee esittämäänkin sen kirkkoon, niin ihanaa päästä tapaamaan hänet jo nyt!), valokuvauksesta/ poseeraamisesta ja vinkkejä satenkaarihäiden järjestämiseen! Mun mielestä tää viimeinen on aika ihana lisä messuilta, en ole ainakaan kuullut aikaisemmin, että tämä olisi otettu huomioon missään messuilla.
Ohjelmassa myös muutamia työpajoja, sekä paljon kierreltävää, katseltavaa ja messutarjouksia. Tapahtumassa on myös hää-kirppis, josta voi käydä etsimässä käytettyjä koristeita, asusteita tai vaikka hääpuvun. Mikäli omat häät on jo juhlittu, tapahtumaan voi vielä käydä ilmoittautumassa myymään omat nurkkiin jääneet ylimääräiset häätavarat pois. Lisätietoa täällä!

Liput tapahtumaan ovat erityisesti kimppalipulla edulliset, jotka ovat 15e kahdelta henkilöltä, sisältäen sisäänpääsyn, bussikuljetuksen Kiasmalta Koskenrantaan sekä narikan. Yhden hengen lippuja myydään ovella 10 euron hintaan.

Lippuja on myös mahdollista voittaa itselleen osallistumalla kisaan Instagramissa! Kisaan voit osallistua vangitsemalla valokuvaan unelmiesi häät - suuret, pienet, rannalla, kaksin, metsässä, kaupungissa - tyyli on vapaa ja monimuotoinen. Julkaise kuva Instagramissa tageilla @haamessut #unelmienhaatkisa #savethedatemessut.
Kisa on käynnissä 7.10 klo 12 saakka. Kisan palkintona arvotaan 10 kahden hengen sisäänpääsyä Save the Date -häämessuille sekä messuilla julkaistavan uunituoreen Häät-lehden!

Lisätietoja häämessuista voit käydä lukemassa osoitteessa http://www.savethedate.fi.

Mikäli olet lauantaina suuntaamassa paikan päälle ja satut tunnistamaan mut pyörimässä siellä, saa tulla juttelemaan! :)




torstai 3. syyskuuta 2015

Liebster award


Wedding Emilia blogin takaa löytyvä Emilia oli palkinnut minut Liebster awardilla, kiitos hurjasti! En tiennytkään aikaisemmin, millaisesta palkinnosta olisi kyse. Ideana on kuitenkin lyhykäisyydessään se, että toiset bloggaajat tuovat esiin uudempia blogeja ja pistävät näin hyvän kiertämään. Mun mielestä aika ihana palkinto!

Ohjeena on vastata palkinnon antajan 11 kysymykseen, kiittää linkittämällä postaus hänen blogiinsa ja lisäksi esittää 11 uutta kysymystä niille bloggaajille, jotka itse palkitset.

Omat vastaukseni Emilian kysymyksiin:

1. Mikä on etunimesi tarina? (Jos etunimesi on blogimaailmassa salainen, kerro toisen nimesi tarina)
    Nimi on siis Pauliina, eikä kummempaa tarinaa nimellä ole, kuin että äitini tykkäsi nimestä. :)
2. Mitkä neljä tuotetta kauppakassistasi useimmiten löytyy ja miksi?
    Kauppakassista useimmiten löytyy maitoa, salaatin tarvikkeita, porkkanaa ja leipää. Tähän ehkä turha vastata miksi :D
3. Mikä saa ihosi kananlihalle?
    Jalan pohjista hipsuttelu.
4. Kerro jokin kommellus, joka sinulle on joskus tapahtunut.
    En tiiä miks tämmönen on lapsuudesta jäänyt mieleen, mutta meidän kyläkoulu lopetti ja siirryttiin 2. luokalle keskustan kouluun. Me viis oppilasta mentiin esittäytymään uuteen luokkaan. No mä tuijotin niitä niin haltioituneena, etten huomannu ku meitä pyydettiin hakemaan tuolit toisesta luokasta ja mä jäin yksin vaan tuijottamaan sinne luokan eteen, kunnes tajusin että oon siinä yksin ja kaikki vaan tuijottaa mua :D Pientä 2. luokkalaista nolotti sillon kovasti!
5. Mikä on turhin esine, joka kotoasi löytyy?
    Pöytälamppu, joka ei toimi. Muttaku se on niin kivan näkönen muuten.. :D
6. Ketä ihailet ja miksi?
    Noh, tähän väliin on pakko vetää tää äitikortti. Äiti on hirmuisen vahva ja jaksaa aina olla niin positiivinen ja onnellinen pienistä jutuista.
7. Mikä on kaunein näkemäsi maisema?
    Noo kauneinta en osaa sanoa, mutta kyllä mä nautin erityisen paljon mökin rannalta katsottuna järveä ja ilta-aurinkoa.
8. Minkä asioiden tekemistä aina välttelet/et saa aikaiseksi tehdä?
   Yleensä jos asialla on jotain tekemistä tieteellisen kirjoittamisen kanssa, se tökkii. Ei kovin hyvä juttu yliopistossa :D
9. Oletko kalenteri-ihminen? Perinteinen kirjakalenteri, kännykän kalenteri vai jokin muu?
    Olen! En millään pärjäisi ilman mun kirjakalenteria. Oon kovasti pohtinut siirtymistä digitaaliseen, mut jotenkin tykkään siitä että saan kirjoitella ne itse paperille.
10. Mikä on vuoden paras päivä ja miksi?
      Vaikee! Mut sanoisin että jouluaatto, koska silloin saadaan ainakin koko perhe kasaan viettämään kokonainen päivä yhdessä.
11. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?
      Älä välitä siitä mitä muut ajattelevat.

Itse palkitsen seuraavat blogit:

Palkinnon saajat saavat vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Mikä on paras muistosi lapsuudesta?
2. Mitä sinulta löytyy normaalisti käsilaukustasi?
3. Mikä on parasta arjessasi?
4. Mikä sinua ärsyttää toisissa ihmisissä?
5. Missä tilanteessa sinulle sanottaisiin "tää on niin tyypillistä sulta"?
6. Millaisesta urheilusta pidät eniten?
7. Miten olet tavannut puolisosi?
8. Mistä haaveilet?
9. Toimitko parhaiten yksin vai ryhmässä? Miksi?
10. Millaiset olisi unelmatreffisi?
11. Mikä on parasta häiden järjestämisessä?