tiistai 30. joulukuuta 2014

Lomaa ja suunnitelmia

Ihana ja rentouttava joulu on takana perheen kanssa! Kiireisen syksyn jälkeen kyllä ansaitseekin sen, että nauttii vain olostaan, eikä tarvitse stressata mistään. Kaksi viikkoa vielä lomaa jäljellä, aika huikeeta!

Häitä on myöskin saatu taas pienin askelin suunniteltua eteenpäin! Varattiin ensinnäkin meille kuvaaja hääpäiväksi. Saatiin suhteellisen hyvään hintaan koko setti, eli potrettikuvaukset ja dokumentaarinen valokuvaus koko päiväksi! Kuvaajana toimii mun kurssikaveri, joka on valokuvannut jo monet häät, sekä harrastaa valokuvausta, joten oon varma että kuvista tulee upeat. :) Hän lupasi tulla myös kuvaamaan extrana toiseksi päiväksi Helsinkiin lentokoneiden kanssa. Tästä oon ihan superinnoissani!! Nyt taas saa siis vetää yhden asian to do -listasta ylitse.

Toiseksi varasin kolmeen hääpukuliikkeeseen sovitusajan Helsinkiin 10.1. Silloin siskot ja toinen kaasoista tulevat meille viikonlopuksi ja käydään yhdessä kiertelemässä liikkeissä ja sunnuntaina mennään häämessuille. Toisaalta nyt kun aloin miettimään, onko mitään järkeä vielä käydä katselemassa lisää pukuja, koska joulun aikana on tullut syötyä niin ylenmäärin, että apua.. Noh, eipä mun mitään päätöksiä tarvitse puvun suhteen vielä tehdä.. :)

Nyt kannattaisi varmaan käydä myös katselemassa jos jouluvalot olisivat hyvin alennuksissa, sillä haluan paljon erilaisia valoja koristamaan juhlatilaa. Facebookin hääkirppikseltä bongasin myös kirkkaita "jäähileitä" koristeeksi maljakoiden pohjalle. Päädyin siis siihen, etten halua niitä kesäisiä koristekiviä, mitkä sain maljakoiden mukana. Löytyisköhän jostakin alennuksista myös lyhtyjä.. :)

 Tämän tyyppiset valot haluaisin tanssilattialle. Meidän juhlatilassa on sellainen kiva "syvennys", jonne olen ainakin alustavasti suunnittelut tanssilattiaa ja tämän tyyppiset valot sopisi sinne tosi hyvin!

 Juhlatilan eteistilassa on kierreportaat, joita haluaisin koristaa lyhdyillä.

Tämäkin olisi yksi tosi nätti valaistus koristamaan isoa tilaa!

Taidanpas siis loppuviikosta lähteä kiertelemään kauppoja. Ihanaa uutta vuotta kaikille!! :)

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Hääpuvun metsästystä!

Enhän mä nyt millään jaksanut enää odottaa hääpukujen sovitusta, joten niimpä me mentiin eilen äidin, siskon ja toisen kaason kanssa Seinäjoelle RosAmoriin! Liike on mulle ennestään tuttu, sillä oon ostanut sieltä myös iltapukuja mm. RUK:in kurssijuhlaan. Liikkeen omistaja on ihan mieletön tyyppi ja sillä on jotenkin todella hyvin silmää, millainen puku kellekin sopii. Siksi halusinkin ensimmäiseksi mennä nimenomaan tähän liikkeeseen, enkä heti pyörimään Helsinkiin, kun niistä liikkeistä en mitään vielä tiedä. :)

Noh, yllättävää… puvut joihin ihastuin, ei ollut yhtään sellaisia mitä mä aluksi olin suunnitellut. :D Mutta toisaalta osasinkin arvata sen, että merenneito-mallinen puku ei sovi mun vähän leveämmälle lantiolle. Mulle sopi todella hyvin sellaiset pidennetyt A-linjaiset puvut, joissa siis helma lähtee levenemään lantion kohdalta. Yksi puku oli ylitse muiden! Siinä oli omaksi yllätykseksi aika paljon pitsiä, helmassa mukavasti tylliä, laahus ja timanttejakin löytyi mukavasti koristamasta. Niitä saatetaan ehkä vähentää hieman.

Yksi asia mikä hieman kirpaisee oli se, että puku maksaisi itselle ostettuna 1600e.. joten taidan vuokrata sen, jos siihen päädyn. Hauskinta tässä kuitenkin oli se, että puku oli ensimmäinen mitä kokeilin päälle, joka kertoo mun mielestä todellakin liikkeen omistajan hyvästä silmästä! Kyseinen nainen myöskin "kielsi" mua laihduttamasta, koska tähän pukuun sopii kun on vähän kurveja ;D noh, katsotaan tottelenko :D (mikä hyvä syy olla taas laiska, ja olla lähtemättä sinne lenkille…..)

En kuitenkaan vielä uskaltautunut varaamaan pukua, sillä haluan kuitenkin käydä vielä kiertelemässä Helsingin liikkeet, vaikka suhteellisen varma valinnasta jo oonkin. Saapas nähdä kuinka käy!

Mutta voi apua kuinka innoissaan voi puvuista ja niiden kokeilemisesta olla!! Oli niin ihanaa käydä sovittelemassa niitä, jotenkin saa taas vähän toden tuntua tähän touhuun ;) Kokeilin myöskin ihanan pehmoista ja talvista viittaa, joka sopisi hyvin kirkosta lähdettäessä, sekä pihalla kuvauksissa. Oon niin innoissani siitä, että meille tulee talvihäät!! Oon nyt vähän innoissani taas kaikesta.. Kuukauden joululomakin alkoi toissapäivänä, joten nyt mulla on taas aikaa rentoutua ja keskittyä suunnittelemiseen. Tää on niin parasta!! :)

Ja tähän pitäis varmaan tähdätä ;D

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Pikku vinkki ;)

Makea hääblogissa on meneillään arvonta, josta voi voittaa 200e arvoisen lahjakortin graafiseen suunnitteluun! Menkää ihmeessä osallistumaan! Arvontaan pääset osallistumaan täältä.

Projektina häät -blogissa on myöskin meneillään arvonta, 100e lahjakortti Sarandiaan! Tähän arvontaan pääset osallistumaan täältä.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille ja onnea arvontoihin! :)



maanantai 8. joulukuuta 2014

Lentäjän vaimo

M valmistuu ensi syksynä liikennelentäjäksi, joten haluamme ainakin jotakin pientä siihen liittyvää näkymään häissämmekin!

Valokuvaus halutaan ainakin, ehkä trash the dress tyyliin ottaa niin, että lentokoneita on taustalla. Siihen löytyikin taas hyvin inspiraatiokuvia ;)





Muutamia hauskoja juttuja löysin myös lentäjiin liittyen:

Tähän ehkä flight sanan tilalle voisi vaihtaa night ;D

Tuo teksti vois sopia hyvin kutsukorttiin!

Ei nyt ehkä just tämmöset, mutta jonkinlaiset tagit matkalaukkuun vois olla aika hyvä vieraslahja? Ei olis ehkä niin turhake, vai?
Kuvat löytyy jälleen mun pinterest boardilta :)

Oonkin selaillut muutamia matkustamiseen liittyviä hääblogeja, joilla on kyllä tosi upeita ideoita! Luulenpa kuitenkin että me ei enää sille linjalle lähdetä, vaan pitäydytään talvisessa ja violetissa teemassa, ripauksella lentäjäjuttuja ;)

lauantai 6. joulukuuta 2014

Vieraskirja

Hmmh, tenttiin lukemisen sijasta oon saanut taas tunteja kulumaan Pinterestin äärellä.. Miten sinne voi saada uppoamaan aikaa niin älyttömän paljon?? :D

Noh, tällä kertaa selailin erilaisia vaihtoehtoja tavallisen vieraskirjan sijalle. Itse en ainakaan saa jotenkin itsestäni ulos mitään, kun vieraskirjaan pitäisi kirjoittaa jotakin. Silloin sitä usein kirjoittelee vain jonkinlaiset onnittelut. Itse ainakin haluan kuulla vierailta paljon enemmän. :)

Jokin tämän tyyppinen vois olla hauska:


Tuohon voisi vielä laittaa tyhjän kohdan, mihin voisi sitten liittää kuvan myöhemmin, kun kortin kirjoittaja on käynyt photo boothissa. :) Myöskin muokkailisin ja lisäilisin joitakin kohtia, mutta idea on mun mielestä kiva!

Toinen mikä osui silmään, oli tämä:


Mun mielestä tää olis aivan huikee!! Mun vanhemmilla olis videokamera, jota voisi hyvin käyttää. Ja miksei näitä molempia ideoita vois jotenkin yhdistää. Mutta tästä taidan kyllä pitää kiinni, sais mielettömiä muistoja!

Mitä ootte mieltä? Mitä muuta voisi olla?

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Syyskiireitä

Älyttömän kiireinen ja pimeä syksy. 1,5 viikkoa vielä, niin sitten mä olen niiiiiiin lomalla!! Opiskelut ja ainejärjestöhommat on vienyt älyttömästi aikaa, siksi en tännekään taaskaan ole oikein ehtinyt kirjoitella. Ihanaa silti nähdä, että lukijoita on käynyt, vaikkei postauksia ole tullutkaan hetkeen! :)

Jotain olen sentään häidenkin eteen ehtinyt tehdä, sillä löysin facebookin hääkirppikseltä 6kg violettia koristehiekkaa. :D Ostamani maljakotkin sain eilen käsiini ja ne on just sellaset kuin halusinkin! Musta on kauheen kiva ostella jo kaikkea pientä valmiiksi. Laatikoista löytyy myös jo jonkin verran valkoisia koristehelmiäkin.. ;)

Muutama päivä sitten havahduin myös siihen, että apua, häihin on enää vuosi ja 2kk! Justhan me päätettiin päivä ja ajateltiin että tässähän on nyt vähän alle kaks vuotta aikaa, ei meillä oo mihinkään kiire. Ja nyt tuntuu että kuukaudet kuluu ihan hirveellä vauhdilla eteenpäin! Mitähän hankintoja mä tekisin seuraavaksi? Uskaltaiskohan sitä käydä jo hypistelemässä sormuksia.. ;)

Operaatio hääpukuun sulloutuminen on nyt vähän heikommalla mallilla, mikä kyllä harmittaa. Tullut syötyä vähän mitä sattuu. Öääh, miten tässä kiireen ja pimeyden keskellä jaksaisi ottaa itseään niskasta kiinni? Tekosyitähän mä keksin miljoona.. Ehkäpä pitäisi taas vähän ryhdistäytyä! Joka tapauksessa oon kuitenkin miettinyt, etten taida jaksaa odotella sinne kevääseen asti että voisin mennä kokeilemaan pukuja.. Voi olla että joululoman aikana käyn muutamassa liikkeessä ihastelemassa! Tai vaikka tuhlaamassa veronpalautuksia, jos kävisi niin hyvä tuuri että the one löytyisi ensimmäisellä kerralla.. ;)

Nyt taidan ottaa kupposen kuumaa glögiä ja fiilistellä lähestyvää joulua kuunnellen joululauluja ja nettishoppaillen joululahjoja! Ihanaa joulunalusaikaa kaikille :)