lauantai 8. marraskuuta 2014

Save the Date -häämessut

Käytiin tänään M:n kanssa Save the Date -häämessuilla. En olisi ensinnäkään ikinä uskonut että se olis lähtenyt mukaan ilman pientä anelua, jos ollenkaan. :D Mutta kun kysyin, sain heti myöntävän vastauksen, yllättävää!

Täytyy kuitenkin myöntää, että olin hieman pettynyt messuihin. Odotin ehkä vähän enemmän näytteilleasettajia? Ja olisin ehkä kaivannut enemmän inspiraation lähteitä juhlapaikan koristeluun yms. Oli siellä kyllä hyviäkin esittelijöitä! Maistoin ainakin taivaallisen hyvää appelsiinisuklaakakkua, ehdottomasti listalle jälkiruokapöytään! Sain myös hyvän oppaan sormuksen teettämisestä, sillä luultavasti aion teettää vihkisormukseni. Onnetarkin voisi kerrankin suosia jossakin arvonnassa! :D

Herkkupäivän kunniaksi käytiin sitten hakemassa donitsit, niin tuli loppujenlopuksi hyvä mieli…:D


Operaatio hääpukuun sulloutuminen on lähtenyt käyntiin myös ihan hyvin! Ruokavalio on muuttunut paljon terveellisempään suuntaan. Paino ei kuitenkaan ole vieläkään kovinkaan tippunut, mutta epäilen, että se johtuu siitä, että käyn pääasiassa vain kuntosalilla? Senttejä oli kuitenkin vyötäröltä ja takapuolesta lähtenyt molemmista 4cm, jee! Aerobista kun vähän vielä jaksaisi lisätä, niin eiköhän lähde painokin tippumaan.

Tein myös löytöjä viime viikolla facebookin hääkirppikseltä! Maljakot on nyt löydetty pöytiin, jipiii!


Saan myös nuo kivet mukana, mutta en oikein tiedä tykkäänkö niistä vai en, koska ne on ehkä hieman kesäiset? Tuossa kuvassa ne on mielestäni kyllä tosi kauniit. En sitten tiedä voisinko maalailla niitä vai myynkö vain eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Kivet voisivat toimia talvihäissä esim. valkoisiksi maalattuina. Tosin en tiedä onko järkeä ryhtyä maalailemaan kun niitä saa valmiiksi valkoisinakin melko edullisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! En tiiä tulisko halvemmaksi maalailla, ku saan kerta noi kivet nyt kaupan päälle :)

      Poista