perjantai 23. lokakuuta 2015

Hääarpoja!

Muutamista blogeista olen lukenut hääarvoista ja innostuin niistä niin, että pitihän munkin päästä kokeilemaan! Hääbingoa meille ei toisaan tule ja tää korvaa mukavasti sen. Ja onko mitään kivempaa kun päästä rapsuttelemaan arpoja?! :D

Aluksi suunnittelin picmonkey.com sivustolla pohjan, johon tein ruudukon ja ohjeet. Siitä tuli tällainen:



Tein siihen vielä muutamat muutokset, vaihdoinkin kaason tilalle bestmanin niin saadaan kaason harteilta yksi homma pois! :D Ja jätinkin tuon viimeisen lauseen pois, koska eihän tuo kuitenkaan ole "arvonta" niin sitten se kuulosti vähän hassulta.

Ruudukkopohjaan tein viittä erilaista arpaa, joihin ei tule voittoa, sekä kolme voittoarpaa. Voi olla, että voittoarpoja tulee vielä enemmän. 


Sitten arpojen tulostus ja askarteluhommiin! Välineiksi tarvitsee seuraavia:


  • kartonkia
  • akryylimaalia
  • tiskinpesuainetta
  • kontaktimuovia
  • kaksipuolista teippiä
  • suti
  • paperileikkuri

 Aluksi mulla ei ollut paperileikkuria, mutta löysin paperiveitsen jonka kanssa tuskailin noita ruutulappuja oikean kokoiseksi. Olin tehnyt reilu puolet, kunnes sisko tulee kotiin ja "höh, mullahan on täällä paperileikkuri" :D Noh, loput paperit ja kartongit leikeltiin sitten sillä paljon helpommin!

Sen jälkeen leikkelimme kontaktimuovia ruudukon kokoisiksi paloiksi ja asettelimme ne ruudukon päälle.

Sitten maalaushommiin! Raaputuspinnan saa sekoittamalla akryylimaalia 2/3 osaa ja tiskinpesuainetta 1/3 osaa. Useimmiten arvathan ovat hopeisia, mutta mulla sattui olemaan kuparin väristä maalia ja se sopii meidän teemaan niin itse tein sillä! Jotta saatiin niistä hieman siistimmän näköisiä, piti maalikerros vetää kahteen tai jopa kolmeen kertaan. Huomattiin, että nuo tummat rastit näkyi helpommin läpi, joten kannattaa suunnitella hieman vaaleammilla sävyillä pohja! 

Kun maali oli kuivunut, kiinnitimme laput kartongille kaksipuolisella teipillä. Paljon siistimmän näköinen lopputulos kuin liimalla tehdyt!

Ja tadaa, tällaiset niistä tuli:


Nyt näin jälkeenpäin ajateltuna lopputuloksesta olisi saanut vielä siistimmän, jos maalarinteipillä olisin rajannut sen alueen, mihin maalia tulee. Mutta nuo nyt saa luvan kelvata, en jaksa enää hifistellä. :D Ja toisaalta maalarinteippi olisi voinut taas repäistä paperia mukanaan, joten ehkä vähemmällä säätämisellä saatiin tällaiset.

Muutamia ideoita on jo, mitä voisi voittajille antaa, mutta mikäli tulee jotain hyviä ideoita, niin saa jakaa! :)

Mitäs tykkäätte?



2 kommenttia:

  1. Tosi somat! Mä nyt heti uteliaana kyselen, että mitäs te ootte palkinnoksi pohtineet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En viitsi vielä paljastaa, jos joku meidän vieraista lukee mun blogia :D Kerron sitten myöhemmin! ;)

      Poista