lauantai 28. maaliskuuta 2015

Häämusiikit

Ehdin jo kovin kyllästyä mun blogin ulkoasuun ja nyt päätin vähän uudistaa sitä. Huuh ja kyllä siinä vaan kauan taas menikin! Enkä tiedä oonko vieläkään tyytyväinen, mut saa taas mennä hetken aikaa! :D

Mutta sitten itse asiaan! Oon tässä yliopistoaikana istunut muutamilla vuosijuhlilla, joista on hyvä ottaa mallia, mitä ideoita kannattaa napata omiin juhliin ja mitä kannattaisi toteuttaa toisin. Ja yksi näistä asioista on musiikki! Esimerkiksi maljan noston ja ruokailun ajaksi haluan ehdottomasti taustamusiikkia, jonka vuoksi aloitinkin jo listaamaan joitakin biisejä. Laitoin sekaan sekä suomalaisia ja ulkomaisia hempeilybiisejä, jotka vois mun mielestä sopia taustamusiikiksi. Lista varmasti täyttyy vielä pikkuhiljaa kun tulee lisää biisejä mieleen.

En löytänyt itselle mitään mieleisiä valmiita häälistoja ainakaan vielä, joten kasasin listaa nyt ihan oman musiikkimaun mukaan! Ajattelin tehdä erikseen vielä listat meidän "pubiin" (johon M luultavasti saa valita omanlaisensa musiikin) sekä illaksi sitten vielä omansa.

Alustavan taustamusiikkilistan tein Spotifyyn, toivottavasti löydätte sieltä myös itsellenne jotakin! :) Saa myös vinkata, jos listasta mielestäsi puuttuu jokin!

Meillä on myöskin vielä avoinna kappale ensitanssiin. John Legendin All of me on (yllättäen) yhtenä vaihtoehtona, mutta ei olla lyöty vielä mitään lukkoon. Pitäisi jossain vaiheessa miettiä sitäkin vielä tarkemmin. Mutta jos tuo all of me (tai oikeastaan mikä tahansa) valitaan, haluaisin että se soitettaisiin livemusiikkina. Edes se, jos ei muuten bändiä saada! Sukulaisista varmasti saadaan muutamat, jotka voisivat sen meille soittaa.
Se on kuitenkin melko varmaa, että ei haluta suomenkielistä kappaletta. Kumpaakin miellyttää enemmän englanninkieliset tekstit. Itse pidän myös sellaisista, joissa säestys olisi pääasiassa pianolla.

Toivottavasti meidänkin ensitanssista saadaan jotain näin ihania otoksia.. :)


Kuvat 12

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti