torstai 10. joulukuuta 2015

Winter Wonderland photobooth

Ostin tuossa syksyllä hääkirppikseltä sellaisen photoboothseinän, jossa on jalat ja tanko, johon saa ripustaa kankaan taustaksi photoboothia varten. Aiemmin postasinkin erilaisista photoboothtaustoista täällä ja kovasti olinkin kallistumassa vaihtoehtoon jossa olisi valkoista pitsiä, vaaleanpunaisia pompomeja ja muuta härpäkettä. Mutta nyt ihastuinkin ehkä uuteen vaihtoehtoon, nimittäin hyvin talviseen sellaiseen!

Meidän häissä ei kovinkaan paljoa talviteema näy, muutakuin kynttilöiden ja lyhtyjen merkeissä. Siksi ajattelinkin voisiko tän talviteeman vetää vähän överiksi photoboothin kanssa? :D




Mun mielestä nämä näyttää aika ihanilta! Mulla olisi jo valmiiksi valkoinen kangas taustaksi ja sinne sitten vaan valoja, lumihiutaleita, puita ja muuta rekvisiittaa. 

Aikaisemmin sanoin myös siitä, että en haluaisi photoboothiin minkäänlaisia propseja. Noh, nyt kun näin yhden tutun hääkuvia, joissa kaikki poseerasivat propsien kanssa, niin oli se vaan aika hauskan näköistä! Joten taidan laittaa harkintaan. Jos tekisi jonkinlaisia tuohon talviteemaan sopivia, kuten kaakomukeja, kaulahuiveja, laskettelulaseja tms! 

Mitäs tuumisitte tällaisesta photoboothista? :)

Käytännöstä vielä sen verran, että taidamme tehdä niin, että samalla kun jonottaa hakemaan ruokaa, pitää sitä ennen käydä jokaisen kuvauttamassa itsensä photoboothissa. Näin saadaan kaikista hyvät kuvat ja valokuvaaja olisi tietyn ajan kuvaamassa juuri tässä. Sitten tämän jälkeen kuvaaja voi käydä vielä välillä ottamassa kuvia jos haluaa erilaisia potretteja, mutta taustan viereen jätämme myös ohjeet selfietikun käyttöön. Miten te ajattelitte toteuttaa photoboothin kuvaamisen? :)



maanantai 7. joulukuuta 2015

Vuoden hääblogi -ehdokas 2016!


Todella iso kiitos, että olette ehdottaneet blogiani vuoden 2016 hääblogiksi! :) Suosikkiaan voi käydä äänestämässä Love me do:n sivuilla vaikka joka päivä 16.1.2016 asti. Innolla odotan myös itse tapahtumaa, kannattaa sivuilta käydä kurkkimassa mitä kaikkea ihanaa siellä on luvassa!

Postaustahti on nyt vähän hiljentynyt syksyn aikana, sillä tälle morsiamelle iski aikamoinen hää-ähky. Nyt kun tällä viikolla saan opinnot ja ainejärjestöhommat pakettiin, on kaksi kuukautta (IIKS!) aikaa laittaa häät ykkösprioriteetiksi. Innolla odotan että pääsen joululomalla hoitamaan juttuja vielä kasaan. Alkaa toden teolla jo jännittää! Sen huomaa myös mm. siitä, että olen nyt muutaman viikon ajan nähnyt lähes joka yö jos jonkinlaisia hääpainajaisia! Mutta eiköhän ne häät tästä pikkuhiljaa saada kasaan. :)

Ihanaa joulun odotusta teille kaikille! <3

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Juhlapaikkana Kiltakellari

Viime perjantaina juhlittiin todella ikimuistoisia rakkaan ainejärjestöni vuosijuhlia! Ilta oli aivan huikea ja yksi tekijä siinä oli meidän upea juhlapaikka.

Juhlapaikaksemme valikoitui Bulevardilla Helsingissä sijaitseva Kiltakellari. Ainejärjestölle etusijalla oli edullinen paikka. Kiltakellarista löysimme edulliset menut ja siihen kaupan päälle saimme uskomattoman kauniin tilan! Kiltakellari sijaitsee Nikolai Sinebrychoffin vuonna 1885 rakennuttamassa panimorakennuksessa. Tunnelmaa tilaan tuo vuosisatoja vanhat tiiliseinät. Ihanan tilan vuoksi, se ei edes vaadi suurempia koristeluja!
Juhlijoita meitä oli 86, jotka mahtuivat tilaan hyvin. Nettisivuilla lukee, että juhlatilaan olisi mahdollista saada mahtumaan jopa 300hlö! Tila ei kuitenkaan jäänyt ollenkaan tyhjän oloiseksi meidän pienemmälläkin porukalla.

Tässä näkyy hieman tuota ihanaa tiiliseinää. Kuvassa minä hyvin jännittyneenä pitämässä puheenjohtajan puhetta.. :D Kuva Carolina Mobarac

Erityismainintana pitää myös sanoa paikan henkilökunnasta. Kaikki sujui todella hyvin ja henkilökunta oli aivan ihana! Rento tunnelma, hyvää ruokaa ja meidän toiveet otettiin lämpimästi vastaan. 

Olin itse vuosijuhlavastaavana, joten hommia juhlien eteen piti tehdä aika paljonkin. Mutta sen nyt tiesinkin jo häitäkin tässä samalla järjestäneenä. Se, minkä tajusin kuitenkin jälkeenpäin, oli se, että mitkään koristeet yms. puitteet eivät tee sitä juhlaa, vaan sen tekee ne ihmiset! Meillä oli niin äärettömän hauska ilta, ja se ei olisi toteutunut ilman meidän ihania juhlavieraitamme. Joten tämä pitää muistaa omissa häissäkin! Turhaan sitä stressaa jostain viimeisen päälle tehdyistä koristeluista, kun oikeasti sen tunnelman sinne luo ne ihmiset. Pitäkäähän tekin morsiamet tämä mielessänne! :)

Jollain tapaa pitää myös miettiä sitä, millä lievennän tuota omaa jännitystäni. Tuon puheen takia jännitin juhlia todella paljon, niin että ihan vatsaan sattui. Oli pakko hakea jo ennen juhlan alkua lasillinen viiniä, että hieman rauhoittuisin, hah! Ja kyllähän tuossa puheen aikana kädet hieman tärisi, mutta ihan hyvin se muuten meni. Mutta jollain keinolla pitää myös hääpäivänä tuota jännitystä pystyä vähentämään, eihän siitä tule muuten yhtään mitään! Ovatko muut ajatelleet miten jännitystä voisi helpottaa?

Joka tapauksessa, jos jollakin Helsingin seudun hääparilla ei ole vielä juhlapaikkaa, voin lämpimästi suositella Kiltakellaria! :)

perjantai 23. lokakuuta 2015

Hääarpoja!

Muutamista blogeista olen lukenut hääarvoista ja innostuin niistä niin, että pitihän munkin päästä kokeilemaan! Hääbingoa meille ei toisaan tule ja tää korvaa mukavasti sen. Ja onko mitään kivempaa kun päästä rapsuttelemaan arpoja?! :D

Aluksi suunnittelin picmonkey.com sivustolla pohjan, johon tein ruudukon ja ohjeet. Siitä tuli tällainen:



Tein siihen vielä muutamat muutokset, vaihdoinkin kaason tilalle bestmanin niin saadaan kaason harteilta yksi homma pois! :D Ja jätinkin tuon viimeisen lauseen pois, koska eihän tuo kuitenkaan ole "arvonta" niin sitten se kuulosti vähän hassulta.

Ruudukkopohjaan tein viittä erilaista arpaa, joihin ei tule voittoa, sekä kolme voittoarpaa. Voi olla, että voittoarpoja tulee vielä enemmän. 


Sitten arpojen tulostus ja askarteluhommiin! Välineiksi tarvitsee seuraavia:


  • kartonkia
  • akryylimaalia
  • tiskinpesuainetta
  • kontaktimuovia
  • kaksipuolista teippiä
  • suti
  • paperileikkuri

 Aluksi mulla ei ollut paperileikkuria, mutta löysin paperiveitsen jonka kanssa tuskailin noita ruutulappuja oikean kokoiseksi. Olin tehnyt reilu puolet, kunnes sisko tulee kotiin ja "höh, mullahan on täällä paperileikkuri" :D Noh, loput paperit ja kartongit leikeltiin sitten sillä paljon helpommin!

Sen jälkeen leikkelimme kontaktimuovia ruudukon kokoisiksi paloiksi ja asettelimme ne ruudukon päälle.

Sitten maalaushommiin! Raaputuspinnan saa sekoittamalla akryylimaalia 2/3 osaa ja tiskinpesuainetta 1/3 osaa. Useimmiten arvathan ovat hopeisia, mutta mulla sattui olemaan kuparin väristä maalia ja se sopii meidän teemaan niin itse tein sillä! Jotta saatiin niistä hieman siistimmän näköisiä, piti maalikerros vetää kahteen tai jopa kolmeen kertaan. Huomattiin, että nuo tummat rastit näkyi helpommin läpi, joten kannattaa suunnitella hieman vaaleammilla sävyillä pohja! 

Kun maali oli kuivunut, kiinnitimme laput kartongille kaksipuolisella teipillä. Paljon siistimmän näköinen lopputulos kuin liimalla tehdyt!

Ja tadaa, tällaiset niistä tuli:


Nyt näin jälkeenpäin ajateltuna lopputuloksesta olisi saanut vielä siistimmän, jos maalarinteipillä olisin rajannut sen alueen, mihin maalia tulee. Mutta nuo nyt saa luvan kelvata, en jaksa enää hifistellä. :D Ja toisaalta maalarinteippi olisi voinut taas repäistä paperia mukanaan, joten ehkä vähemmällä säätämisellä saatiin tällaiset.

Muutamia ideoita on jo, mitä voisi voittajille antaa, mutta mikäli tulee jotain hyviä ideoita, niin saa jakaa! :)

Mitäs tykkäätte?



tiistai 20. lokakuuta 2015

Muutoksia juhlapaikalla

Väliviikko yliopistolta on kovaa vauhtia käynnissä ja vihdoin mä saan taas huolella häähömpöttää, ai että! Tällä viikolla en ajatellu miettiäkään kouluhommia vaan keskityn siihen että saadaan häitä eteenpäin. Niimpä matkustin nyt viikoksi tänne Etelä-Pohjanmaalle siskon nurkkiin. :)

Eilen käytiin juhlapaikalla kaason ja siskon kanssa uudestaan vähän juttelemassa. Tässä välissä meidän ravintolan nimi on muuttunut ja ravintolapäällikkö vaihtunut. Käytiin siis vähän juttelemassa uuden ravintolapäällikön kanssa ja tehtiin vähän suunnitelmia hääpäivään liittyen. Menun kanssa ei vielä kovasti päästy eteenpäin, sillä mies ei päässyt paikalle, mutta meille luvattiin sähköpostilla laittaa erilaisia ehdotuksia ja niistä sitten sumplitaan jotain. Puuh, jostain syystä en yhtään tykkää tästä ruoan valitsemisesta kun se on niin vaikeeta! :D

Yksi uusi ilon aihe oli se, että juhlapaikalla oli ennen yksi sininen seinä (muuten valkoista/harmaata) ja en tykännyt siitä yhtään aiemmin. Nyt se oli maalattu tumman harmaaksi, voi kun olin iloinen! :D Ei oo mitään väriä nyt häiritsemässä meidän väriteemaa, hah.

Toinen muutos oli tuolit. Aikaisemmin juhlapaikalla oli pelkästään mustia tuoleja. Nyt osa tuoleista oli muuttunut vaaleiksi pehmustetuiksi tuoleiksi. Ne oli tosi kivoja! Ainut ongelma on että niitä ei riitä kaikille, vaan osan täytyy edelleen olla niitä mustia. Olin jo ostanut kankaat, että olisin ommellut sellaiset tuolihuput niihin päälle, mutta nyt se vähän mietityttää. Nuo juhlapaikan uudet tuolit kun ei ole puhtaan valkoisia, vaan ehkä vähän kerman väriseen vivahtavia. Olisko se sitten typerän näköistä että toisissa tuoleissa olisi puhtaan valkoiset huput?

Tässä näkyy molemmat tuolit:




Yhtenä vaihtoehtona mietittiin, jos jätettäisiin ne itse huput noista mustista tuoleista, mutta laitettaisiin vain nauhat selkänojaan esimerkiksi hallaharsosta? Vai olisiko ne huput silti ihan hyvät? Vai jätetäänkö vain sellaisiksi ilman mitään härpäkkeitä? Mitäs tuumitte?

Yksi muutos oli vielä se, että tehtiin vähän pöytäkarttaa ja mun pöytäjärjestys-suunnitelmat meni ihan uusiksi! Olin siis varautunut siihen, että kaikki olisivat kahdeksan hengen pöytiä. Noo, nyt kävikin niin, että suurin osa olisi 16hlö pöytiä, yksi 12hlö ja muutama 8hlö pöytiä. Ehdin pöytänumerotkin ostaa jo viiteentoista pöytään ja nyt niitä tuleekin sitten vain kahdeksan, heh! Noh, se hyvä puoli on, että multa olis puuttunut vielä muutama maljakko, joten nyt niitä ei tarvitse ostaa.

Ainakin paljon asioita nyt varmistui juhlapaikan suhteen! :)

Pappia lähdin myös kyselemään tällä viikolla, mutta mulle vain ilmoitettiin että meille onkin varattuna jo joku pappi. Luulin, että me saadaan toivoa pappia? Varasin kirkon silloin niin äärettömän aikaisin, ettei silloin vielä voinut toivoa.. Möh! Toivottaisiin vähän semmosta rennompaa vihkitilaisuutta ja nyt ei yhtään tiedetä millainen pappi on tulossa. Pitää vähän kysellä jos joku tuntisi kyseisen papin!

Askartelut on myös saatu hyvin taas tällä viikolla vauhtiin, niistä tulossa postauksia erikseen! :)




perjantai 16. lokakuuta 2015

Kutsukortit

Kutsukortit on saatu nyt jonkin aikaa sitten postiin ja ovat jo kolahtaneet kutsuttujen postilaatikoihin, jee! :) 

Me emme lähteneet siis itse askartelemaan minkäänlaisia kutsukortteja. Mä oon todella huono suunnittelemaan mitään visuaalisesti kaunista ja toisekseen huono askartelemaan yhtään mitään. Nimimerkillä vieraslahjat olleet tekeillä varmaan viime keväästä asti, enkä vieläkään ole saanut niitä loppuun! Noh, tästäkin joskus myöhemmin erikseen! :D 
Jotenkin oon hirmuisen tarkka tuommoisista ulkonäköseikoista ja mulla olis mennyt kyllä hermot totaalisesti jos olisin itse alkanut niitä väkertämään! Eikä mun silmää erityisesti miellytäkään sellaiset jotka oikein näyttää itse tehdyiltä.. :D No, jokatapauksessa teetimme kutsukortit ja hääinfot Makea Desingilla! Janina onnistuikin loihtimaan juuri meidän näköiset kutsukortit! :) Kortit kävimme painattamassa Picaset Oy:llä, josta saimme suhteellisen edullisen tarjouksen ja laatu myöskin miellytti meitä!

Kutsukortin kansikuva käytiin napsimassa kesällä meidän hääkuvaajan kanssa! :)

©Susanna Salo

Tässä kutsukortin toinen puoli. Onneksi olin yhteydessä meidän juhlapaikkaan muutamaa päivää ennen kutsukorttien viimeisten tietojen laittamista, sillä ravintolan nimi oli muuttunut! Nykyisin se on siis nimellä Ravintola Komia. Vähän huvittaa kun ennen on ollut saman niminen yökerho Seinäjoella, toivottavasti kukaan ei siihen sekoita, heh!

Makea Desing

Hääinfoista tuli myös kaksipuoliset!



























Hääinfon etusivulla pyydämme ilmoittautumiset sähköposteihimme, sekä tiedotamme mahdollisesta majoittautumisesta varaamaamme hotelliin. Toisella sivulla on hääohjelmasta, jossa pyydämme ilmoittamaan kaasoille mikäli haluaa pitää puheen tai muuta ohjelmaa. Pyysimme myös kertomaan mahdolliset biisitoiveet iltaa varten. Tää oli mun mielestä ihan hauska tapa ottaa vieraat huomioon ja samalla myös koittaa estää sitä, ettei kukaan käy sähläämässä loppuillan spotify-listan kanssa :D
Pukukoodiksi ilmoitimme tumman puvun. Tästä olen lukenut aika paljon keskustelua ja mielipiteitä, mutta mun mielestä pukukoodin ilmoittaminen on meidän vieraita helpottava asia. Siksi päädyttiin tähän. 
Lisäksi hääinfoon kirjoitimme muistamisesta näin: "Häihin osallistumisen ehto ei ole lahjojen tuonti - tärkeintä on, että tuotte itsenne paikalle juhlimaan kanssamme tärkeää päivää. Jos kuitenkin haluatte muistaa meitä jotenkin, kaino toiveemme on häämatkakassan kerryttäminen. (tilinumero)". Olemme asuneet yhdessä jo niin pitkään, että meillä ei ole millekään tavaroille tarvetta. Siksi päädyimme siihen, että mikäli meitä haluaa muistaa, saa osallistua meidän häämatkakassan kerryttämiseen. :)
Hääinfon loppuun laitoimme kirkon, juhlapaikan ja hotellin osoitteet.

Iso kiitos vielä Makea Designin Janinalle, näistä tuli tosi upeat! :)

torstai 8. lokakuuta 2015

Arvontavinkki!

Häähullun haaveiluja -blogissa on menossa aika makea arvonta, nimittäin arvonnan palkintona on 10kg karkkia! Tällä saisi jo aikamoisen karkkibuffetin häihin aikaiseksi ja vielä vähän ylimääräistäkin omaan herkutteluun ;)


Niinkuin kuvastakin jo näkyy, arvonta on voimassa 18.10 saakka. Käy siis kommentoimassa lempikarkkisi täällä ja olet mukana arvonnassa! :)

Ps. Meidän kutsukortit on nyt lähetetty postiin, niistä tulossa postausta melko pian! :)

perjantai 25. syyskuuta 2015

Save the Date -häämessut

Häämessut ne taas alkaa kolkuttelemaan ovella, ihanaa!

Viime vuonna kun hääsuunnittelut olivat pikkuhiljaa jo alkaneet ja olin juuri ehtinyt aloittaa bloginkin kirjoittamisen, lähdin Save the Date -häämessuille miehen kanssa Kaapelitehtaalle. Ensimmäiset messut menivät hieman ujostellen ja kojuja vain kierrellen. Nyt vähän viisastuneempana tiedän, että näytteilleasettajien kanssa kannattaa mennä rohkeasti juttelemaan ja kyselemään, sillä heillä on kuitenkin valtavasti tietoa oman alansa asioista! Tänä vuonna taidankin suunnata yksin, jotta ehdin kierrellä rauhassa ja jutella ihmisten kanssa. ;)


Tänä vuonna Save the Date -häämessut järjestetään 10. - 11.10 tapahtumatila Koskenrannassa, Helsingissä. Ohjelmassa on tällä kertaa luvassa mm. häämatkan suunnittelusta, hääpuheen onnistumisesta/ oman valan kirjoittamisesta (Tästä kertomassa Alma Sipilä, jonka arvonnasta voitimme aikaisemmin laulun, jonka hän kirjoittaa ja säveltää meistä ja tulee esittämäänkin sen kirkkoon, niin ihanaa päästä tapaamaan hänet jo nyt!), valokuvauksesta/ poseeraamisesta ja vinkkejä satenkaarihäiden järjestämiseen! Mun mielestä tää viimeinen on aika ihana lisä messuilta, en ole ainakaan kuullut aikaisemmin, että tämä olisi otettu huomioon missään messuilla.
Ohjelmassa myös muutamia työpajoja, sekä paljon kierreltävää, katseltavaa ja messutarjouksia. Tapahtumassa on myös hää-kirppis, josta voi käydä etsimässä käytettyjä koristeita, asusteita tai vaikka hääpuvun. Mikäli omat häät on jo juhlittu, tapahtumaan voi vielä käydä ilmoittautumassa myymään omat nurkkiin jääneet ylimääräiset häätavarat pois. Lisätietoa täällä!

Liput tapahtumaan ovat erityisesti kimppalipulla edulliset, jotka ovat 15e kahdelta henkilöltä, sisältäen sisäänpääsyn, bussikuljetuksen Kiasmalta Koskenrantaan sekä narikan. Yhden hengen lippuja myydään ovella 10 euron hintaan.

Lippuja on myös mahdollista voittaa itselleen osallistumalla kisaan Instagramissa! Kisaan voit osallistua vangitsemalla valokuvaan unelmiesi häät - suuret, pienet, rannalla, kaksin, metsässä, kaupungissa - tyyli on vapaa ja monimuotoinen. Julkaise kuva Instagramissa tageilla @haamessut #unelmienhaatkisa #savethedatemessut.
Kisa on käynnissä 7.10 klo 12 saakka. Kisan palkintona arvotaan 10 kahden hengen sisäänpääsyä Save the Date -häämessuille sekä messuilla julkaistavan uunituoreen Häät-lehden!

Lisätietoja häämessuista voit käydä lukemassa osoitteessa http://www.savethedate.fi.

Mikäli olet lauantaina suuntaamassa paikan päälle ja satut tunnistamaan mut pyörimässä siellä, saa tulla juttelemaan! :)




torstai 3. syyskuuta 2015

Liebster award


Wedding Emilia blogin takaa löytyvä Emilia oli palkinnut minut Liebster awardilla, kiitos hurjasti! En tiennytkään aikaisemmin, millaisesta palkinnosta olisi kyse. Ideana on kuitenkin lyhykäisyydessään se, että toiset bloggaajat tuovat esiin uudempia blogeja ja pistävät näin hyvän kiertämään. Mun mielestä aika ihana palkinto!

Ohjeena on vastata palkinnon antajan 11 kysymykseen, kiittää linkittämällä postaus hänen blogiinsa ja lisäksi esittää 11 uutta kysymystä niille bloggaajille, jotka itse palkitset.

Omat vastaukseni Emilian kysymyksiin:

1. Mikä on etunimesi tarina? (Jos etunimesi on blogimaailmassa salainen, kerro toisen nimesi tarina)
    Nimi on siis Pauliina, eikä kummempaa tarinaa nimellä ole, kuin että äitini tykkäsi nimestä. :)
2. Mitkä neljä tuotetta kauppakassistasi useimmiten löytyy ja miksi?
    Kauppakassista useimmiten löytyy maitoa, salaatin tarvikkeita, porkkanaa ja leipää. Tähän ehkä turha vastata miksi :D
3. Mikä saa ihosi kananlihalle?
    Jalan pohjista hipsuttelu.
4. Kerro jokin kommellus, joka sinulle on joskus tapahtunut.
    En tiiä miks tämmönen on lapsuudesta jäänyt mieleen, mutta meidän kyläkoulu lopetti ja siirryttiin 2. luokalle keskustan kouluun. Me viis oppilasta mentiin esittäytymään uuteen luokkaan. No mä tuijotin niitä niin haltioituneena, etten huomannu ku meitä pyydettiin hakemaan tuolit toisesta luokasta ja mä jäin yksin vaan tuijottamaan sinne luokan eteen, kunnes tajusin että oon siinä yksin ja kaikki vaan tuijottaa mua :D Pientä 2. luokkalaista nolotti sillon kovasti!
5. Mikä on turhin esine, joka kotoasi löytyy?
    Pöytälamppu, joka ei toimi. Muttaku se on niin kivan näkönen muuten.. :D
6. Ketä ihailet ja miksi?
    Noh, tähän väliin on pakko vetää tää äitikortti. Äiti on hirmuisen vahva ja jaksaa aina olla niin positiivinen ja onnellinen pienistä jutuista.
7. Mikä on kaunein näkemäsi maisema?
    Noo kauneinta en osaa sanoa, mutta kyllä mä nautin erityisen paljon mökin rannalta katsottuna järveä ja ilta-aurinkoa.
8. Minkä asioiden tekemistä aina välttelet/et saa aikaiseksi tehdä?
   Yleensä jos asialla on jotain tekemistä tieteellisen kirjoittamisen kanssa, se tökkii. Ei kovin hyvä juttu yliopistossa :D
9. Oletko kalenteri-ihminen? Perinteinen kirjakalenteri, kännykän kalenteri vai jokin muu?
    Olen! En millään pärjäisi ilman mun kirjakalenteria. Oon kovasti pohtinut siirtymistä digitaaliseen, mut jotenkin tykkään siitä että saan kirjoitella ne itse paperille.
10. Mikä on vuoden paras päivä ja miksi?
      Vaikee! Mut sanoisin että jouluaatto, koska silloin saadaan ainakin koko perhe kasaan viettämään kokonainen päivä yhdessä.
11. Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut?
      Älä välitä siitä mitä muut ajattelevat.

Itse palkitsen seuraavat blogit:

Palkinnon saajat saavat vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Mikä on paras muistosi lapsuudesta?
2. Mitä sinulta löytyy normaalisti käsilaukustasi?
3. Mikä on parasta arjessasi?
4. Mikä sinua ärsyttää toisissa ihmisissä?
5. Missä tilanteessa sinulle sanottaisiin "tää on niin tyypillistä sulta"?
6. Millaisesta urheilusta pidät eniten?
7. Miten olet tavannut puolisosi?
8. Mistä haaveilet?
9. Toimitko parhaiten yksin vai ryhmässä? Miksi?
10. Millaiset olisi unelmatreffisi?
11. Mikä on parasta häiden järjestämisessä? 

maanantai 31. elokuuta 2015

Shadow box

Niin taas Pinterestin ihmeellisestä maailmasta löysin uuden ihanan idean, jonka itsekin haluan ehdottomasti toteuttaa! Englanniksi kulkee nimellä shadow box, hmm mitenköhän sen sitten kääntäisi? Muistolaatikko? :D Joka tapauksessa siis kehyksiin laitettaisiin pieniä juttuja häistä, jotka sitten säilyvät näin lasin takana muistoina.

Tässä muutamia esimerkkikuvia:









Kuvat 12345 ja 6

Ihania, eikö? Tämä olisi näyttävä ja kiva tapa säilyttää itsellään esimerkiksi kutsukortti, ohjelmakortti, sukkanauha, huntu, hääkimppu, kakun koriste tai mitä tahansa pientä, jota häistä haluaa muistona säilyttää. Itse ajattelin aikaisemmin, etten haluaisi hääkimppuani säilyttää, koska sellaiset vain kerää pölyä ja varistelee lehtiään. Näin voisin kuitenkin sen kuvitella säilyttäväni! Tai jos kukkakimppua ei halua kokonaisuudessaan laittaa, voi laatikkoon laittaa muutamia kukkia kimpusta tai vaikka miehen vieheen.
Tällä tavoin pienet jutut häistä joita haluaa säilyttää ei joutuisi vain johonkin kaapin perälle pölyttymään, vaan olisi näkyvillä muistona.

Vaihtoehtona mietin myös kunnollista laatikkoa, joka olisi kokonaan lasinen, jonne mahtuisi enemmänkin tavaraa, kuten hääkengät ja sen voisi sitten asettaa hyllylle. Muutaman vaihtoehdon löysinkin jo, joita voisin ostaa, mutta totesin että ennemmin haluan tällaisen seinälle ripustettavan version.

Vielä ei ainakaan ole tullut vastaan tuollaista valokuvakehystä, joka olisi hieman paksumpi, että sinne mahtuisi muutakin kuin valokuvia. Onko kellään tietoa löytyykö tällaisia Suomesta? Jos ei löydy, löysin myös muutamia suhteellisen helpon oloisia ohjeita, miten tämän voisi tehdä itse.

Mitäs tuumitte tästä? :)

perjantai 28. elokuuta 2015

Meillä on hääbändi!

Hiii, mä olen niin iloinen!! Nyt meillä on kaikki tärkeät ja isot jutut päätettynä ja varattuna! Huuh, kuinka nyt helpottaa! Ollaan mietitty tätä bändiasiaa edestakaisin ja pohdittu että mikä olis meille se paras vaihtoehto. Budjetti tuli myös aika kovaa vastaan, mutta nyt kävikin niin, että mun äiti ja isä maksaa bändin meille häälahjaksi. Ää, oon niin onnellinen! On siinä livemusiikissa vaan se oma juttunsa, tuo kuitenkin erilaista fiilistä.

Bändiksi valittiin bilebändi Gringo!

Selailtiin useita vaihtoehtoja moneen kertaan, mikä oli tosi aikaa vievää! Gringo osoittautui loppujen lopuksi kaikkein mieleisimmäksi. Eniten valintaan vaikutti se, miltä laulaja kuulosti, sekä millaisia biisejä heidän ohjelmistostaan löytyi. Enkä voisi nyt olla tyytyväisempi valintaamme!
Ohjelmistossa on paljon suomalaista sekä englannin kielistä musiikkia. Listasta löytyy paljon mun lemppareita, kuten Haloo Helsinkiä, Irinaa, Rihannaa, Duffya ja paljon paljon muuta! Lisäksi heiltä löytyy myös muutamia iskelmpäkappaleita, joita muutama meidänkin häissä varmaan kuullaan hieman vanhempien vieraiden iloksi. 

Gringon menevää soundia voit käydä kuuntelemassa heidän nettisivuiltaan http://www.gringonkoti.com.

Onko joku sattunut olemaan joskus Gringon keikalla? Miten teidän häissä hoidetaan musiikkipuoli? :)




sunnuntai 16. elokuuta 2015

DIY Tuikkukipot

Viime sunnuntaina treffattiin ekaa kertaa häiden merkeissä siskojen ja yhden kaason kanssa! Sattui oikein ihana ja lämmin päivä, joten oli kiva sää spraymaalata hieman tuikkukippoja! Itse ei ole tullut tehtyä vielä juuri mitään ennen tätä, joten nyt olikin jo hyvä aika aloittaa! Tosin meille ei kauheasti koristeita askarrellakaan, mutta kuitenkin.

Tuikkukipot ovat Ikean Galej -sarjaa. Lähes punakultaisen väristä spraymaalia löysin Motonetistä melko edullisesti! :) Olin ostanut myös glitteriä, jota ajattelin ripotella maalin päälle, mutta muutaman kokeilukipon jälkeen todettiin, että niistä tulee siistemmän näköisiä ilman glitteriä.

Maalailu oli tosi simppeliä. Maalarinteipillä vaan rajat ja eikun sprayaamaan! Kertakäyttöhanskat olis saattanut olla lisäksi melko kätevät, sillä kädet saivat maalia myös melko kiitettävästi!

        Kaaso maalauspuuhissa!                                                                                  Isosisko teippaa!



























Tämän näköisiä niistä sitten tuli!

Mun mielestä aika kivat ja näistä tuli hirmu edullisetkin! Yli 50 kippoa ostin 8 eurolla hääkirppikseltä, spraymaali maksoi 7,90e. Näitä meille tulee 8hlö pöytiin 4kpl/pöytä. Pohjalle tulee hieman koristehiekkaa (saatetaan kokeilla myös toimisko sokeri pohjalla) ja siihen tuikku päälle.

Mitäs tykkäätte? :)

maanantai 10. elokuuta 2015

Mix & Match -valosarjat Somistevuokraamosta!

Mä ihastelin viime talvena yhdessä sisustuskaupassa Turussa eri värisiä pallovalosarjoja ja haaveilin niitä hääkoristeiksi. En kuitenkaan siinä vaiheessa uskaltanut niitä vielä ostaa, sillä ne olivat melko hintavia. Ja onneksi en ostanutkaan, koska sen jälkeen meidän värimaailmakin ehti jo vaihtua! :D

Nyt ilokseni niitä on tullut myös vuokrattavaksi Somistevuokraamoon! Siellä niitä on tarjolla 40 eri väriä, joista saa valita omaan valosarjaansa neljä.


Tällä hetkellä Somistevuokraamolla on myös käynnissä arvonta, josta voi voittaa vuokralle omiin juhliin 5 valosarjaa itse valituilla väreillä! Nyt kipinkapin osallistumaan täällä!

Somistevuokraamolla on muutenkin melko kattava valikoima kaikenlaista vuokrattavaksi, joten kannattaa ehdottomasti käydä kurkkaamassa, mikäli sivusto ei ole vielä tuttu! :)

torstai 6. elokuuta 2015

6 kuukautta!

Joko saa panikoida? :D Häitä on suunniteltu jo 1,5 vuotta ja pieniä hankintoja on tehty pikkuhiljaa. Nyt pitäisi kuitenkin toden teolla alkaa etsimään kaikenlaista ja päättämään muutamista jutuista.

Koristeet on suurimmalta osalta hankittu/ päätetty millaiset on tulossa. Pöytiin löytyy pöytäliinat, maljakot, maljakoihin koristekivet, suurin osa kynttilöistä, tuikkukipot (joita koristellaan vielä) ja koristehelmet. Pöytiin tulisi hankkia vielä lautasliinat. Oikeaa väriä ei ole tullut vielä mistään vastaan. Kovasti kutkuttaisi kävellä kangaskauppaan ja tehdä kankaiset, mutta koitan vielä hetken metsästää paperisia, jotta pysyttäisiin budjetissa. Yksi mikä pöytien kanssa mietiyttää on se, että onko se liian pliisun näköinen, jos pöydässä ei olisi minkäänlaista kaitaliinaa. Joku niissä kaitaliinoissa mua kuitenkin tökkii. Tuleeko siis tarpeeksi väriä, jos pöydässä on punakultaisena pahviset pöytänumerot ja tuikkukippojen reunat ja vaaleanpunaiset kukat maljakoissa ja lautasliinat? Väriä löytyy myös paikkakorteista ja vieraskirjalappusista, jotka tulevat pöytiin valmiiksi.
Oon myöskin nyt kerännyt ikean lakanoita, joista ommellaan kaitaliinamaiset tuolinpäällyset, niistä sitten vielä erikseen!

Edelleen painitaan sen asian kanssa, otetaanko bändi vai ei. Ja tässäkin asiassa vain budjetti on vastassa. Pian alkaa olemaan kiire, jos sellainen halutaan. Noh, ehkä tämäkin saadaan pian päätettyä!

Yks isoimmista jutuista on myöskin päättämättä, nimittäin ruoka. Ei mitään hajua millaista ruokaa haluttaisiin tarjolle! Ei myöskään miehen kanssa välttämättä päästä heti yhteisymmärrykseen, joten katotaan koska jaksetaan alkaa vääntämään tämän asian kanssa! :D Jälkiruokapöydästä on jo jonkin verran suunniteltuna. Tämän asian tiimoilta pitäis istua kaason kanssa alas, joka tulee olemaan meidän master chef meidän minijälkkärien kanssa! :)

Mun puku on hankittu, miehen omaa vielä ei. Sen kanssa ei kyllä kiire vielä olekaan, nimittäin mies on aika varma millaisen haluaa ja mistä sellaisen saa. Omat asusteet pitäisi löytää! Stockalta bongasin Snö of Swedenin kivat punakultaiset korvikset, ne käyn varmaan nappaamassa sieltä joku päivä. Rannekoru vielä uupuu (palautin sen, mitä aiemmin näytin). Samoin kengistä alan ottamaan kohta stressiä, en oo mistään löytänyt sellaisia kuin haluaisin! Vois varmaan käydä tallinnan puolella kiertelemässä myös. Laukun tiedän minkä haluan, se vain pitäisi laittaa tilaukseen. Viitta/keeppi uupuu myös, oon yrittänyt bongailla noita hääkirppiksiä, mutta vielä ei oo tullut vastaan hinta/laatusuhteeltaan sopivaa. Voi olla että se vuokrataan. Oon myös kovasti alkanut miettimään, haluaisinko sittenkin hunnun kirkon ajaksi!

Nyt viikonloppuna treffataan toisen kaason ja siskojen kanssa, jos saataisiin silloin asioita taas vähän eteenpäin. Ehkä tästä vielä valmista tulee!

Ainiin! Oon unohtanut aivan hehkuttaa, että me saatiin tosi edullisesti meille videokuvaaja!! Pientä voitontanssia vedin kun sain tietää tästä! Miehen pikkuveli sai kaverinsa kuvaamaan kunnon kalustolla. Oon niin happy!




maanantai 3. elokuuta 2015

Huiskutuskepit vaihtoon?

Olin aikaisemmin ajatellut, että meillä olisi nähty huiskutuskeppien heilumista kirkosta astellessa ulos. Talvi kun rajoittaa saippuakuplat kuvioista ja kirkko riisin heittämisen. Kaikista ihanimmathan olisi ollut tähtisadetikut, mutta klo 15-16 taitaa helmikuussa olla vielä sen verran valoisaa, ettei ne näkyisi juuri mihinkään. Olin siis päätynyt huiskutuskeppeihin. Mutta nyt oonkin tullut ehkä vähän toisiin ajatuksiin!

Mietin, että voisiko miehen lentäjän ammattia ottaa vähän tähän mukaan, ja kirkosta tullessa ihmiset voisivat heittää paperilennokin. Paperilennokki voisi olla meidän teemavärin mukainen ja siipeen voisi laittaa meidän nimikirjaimet ja päivämäärän.





























Kuvat 1 ja 2

Paperilennokit toki pitää jonkun kerätä sitten pois, ennenkuin lähdetään juhlapaikalle. Olisikohan tässä liian iso vaiva?

Mitäs tuumitte näistä? :)

torstai 30. heinäkuuta 2015

Photoboothin tausta

Photoboothiin löytyy hurjasti erilaisia vaihtoehtoja, joista itsellekin tulee kova valinnanvaikeus. Erilaisia taustoja on tullut selailtua pinterestistä ja nyt pitäisikin pikkuhiljaa alkaa päättämään tekeekö kuinka ison työn taustan eteen. Meille ei kuitenkaan tule photoboothiin niitä paljon nähtyjä viiksiä, pusuhuulia ja silmälaseja. Onhan ne ihan hauskoja, mutta meidän häistä ne taitaa jäädä kuitenkin pois.

Aiotaan siis tehdä pelkkä tausta, jossa valokuvaaja saa ottaa jokaisesta vieraasta kuvan. Tälle varataan varmaankin oma aikansa illasta, jolloin kuvia voi kuvaajalla käydä ottamassa. Silloin kun kuvaaja on muualla, voisi taustan viereen jättää selfietikun, jolla vieraat voisivat napsia itsestään kuvia. :)

Noh, isoin valinnanvaikeus mulla on nyt sen suhteen, rakennettaisiinko kunnon photobooth seinä, jonka eteen pitäisi nähdä hieman enemmän vaivaa. Tähän tyyliin:


Nämä on mun mielestä tosi hienoja, joissa on kuitenkin muutama mutta. Ensinnäkin tämän tekemiseen voi mennä hieman enemmän rahaa, sekä sen eteen pitäisi tehdä jonkin verran enemmän vaivaa. (Toki antaisin tämän homman appiukolle tai siskon miehelle, hah!) Tämän lisäksi mua mietiyttää se, ettei tuolta seinän takaa pääse vaatteet näkymään ollenkaan. Kerrankin saanut laittaa hienon mekon päälle ja sitten se ei näkyisi kuvissa! :D Nojoo, ehkä niitä kuvia otettais muuallakin, mut silti. Kolmanneksi se selfietikku ei varmaankaan onnistuisi tämän taustan kanssa. Ja mitäs sitten, jos vain kaksi vierasta kävisi ottamassa kuvan ja seinään jäisi tyhjiä tauluja, olisiko se hölmön näköistä? Haha, olikohan tässä tarpeeks huonoja puolia tyrmäämään tämä vaihtoehto? Vaikkakin tää on silti aika siisti!

Jos päädytään vähän helpompiin versioihin, tässä olis hieman inspiraatiokuvia, millainen meille voisi tulla:

























Jokin tämän tyyppinen verhoviritelmä olis yksinkertainen ja nätti!


























Tuo oikeanpuoleinen on ehkä mun lemppari! Tuohon sais laitettua kivasti teemavärit ja näyttäis varmasti nätiltä kuvien taustalla. :)

Kuvat 1234

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Arvonnan voittaja selvillä!


Iso kiitos kaikille Now & Forever lahjakortin arvontaan osallistuneille! Nyt arvonta on siis 
päättynyt ja voittaja on selvillä. 

Arpaonni osui tällä kertaa

Karoliinalle kommentilla:
"Kahdella arvalla mukana :) Now & Foreverista löytyy kyllä kaikkea ihanaa, mutta ostaisin ainakin nimikkoservetit, jotain karkkibuffaan sekä kauniin kyltin esimerkiksi hääautoomme. loveisamillionlittlethings@gmail.com"

Onnittelut! :) Voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Vielä kerran kiitos jokaiselle osallistuneelle! :)




lauantai 11. heinäkuuta 2015

Now & Forever shampanjalasit ja arvontaa!

Taas pääsin hakemaan postista yhden ihanan paketin koskien häitä! Paketista paljastui Now & Foreveriltä tilatut shampanjalasit, johon on kaiverrettu meidän nimet ja hääpäivämäärä.


Lasien alaosa on hopeinen, jossa on koristeelliset sydämet pienillä timanteilla. Nämä on mun mielestä oikein nätit ja pääsee koristamaan meidän hääpöytää. Mitäs tykkäätte? :)

Ja nyt ilokseni voinkin kertoa, että nyt kannattaa mennä kurkkimaan Now & Foreverin valikoimaa täältä, sillä nyt teillä on mahdollisuus voittaa 50e lahjakortti kyseiseen verkkokauppaan!

Arvontaan voit osallistua seuraavasti:

1. arvan saat kommentoimalla postaukseen mitä sinä tilaisit Now & Forever verkkokaupasta. Jätä myös sähköpostiosoitteesi, jolla saan sinuun yhteyden, mikäli arpaonni osuu kohdallesi. Mainitse myös monellako arvalla olet mukana.

2. arvan saat liittymällä blogini lukijaksi.

3. arvan saat jakamalla arvonnan blogissasi tai facebookissa. 

Osallistumisaikaa on 25.7.2015 klo 23.59 asti! Voittaja julkaistaan viikon sisällä arvonnan päättymisestä. Mikäli voittajaa ei saada viikon sisällä tavoitettua, arvotaan tilalle uusi voittaja.

Hirmuisesti onnea kaikille arvontaan! :)





torstai 9. heinäkuuta 2015

Kirkkomusiikit

Oon jotenkin tosi pitkään vältellyt tätä kirkkomusiikkien miettimistä, en kyllä tiedä miksi! Toissailtana vietinkin sitten koko illan kuunnellen kaikenlaisia marsseja kirkkoon. Totesin, etten oikein piittaa uruista. Tämän vuoksi ajattelin, että ainakin sisääntulomarssi voisi olla pianolla ja viululla soitettuna. Mun pikkusisko soittaa viulua ja hieman jo lupailikin että voisi sisääntulomarssissa soittaa. Matiaksen serkku taas soittaa pianoa, jolta kysäistään suostuisiko hän soittamaan. :)

Perinteistä häämusiikeista sisääntulomarssiksi voisimme ottaa Pachelbelin Canon in D:n. Se kuulostaa tosi nätiltä pianon ja viulun yhdistelmänä!


Sisääntuloon haluan nimenomaan jonkun herkemmän kappaleen, en mitään mahtipontista urkusoittoa. Tuo Canon in D olis myös mieletön pelkillä jousisoittimilla, mutta tutuissa ei taida olla niin paljoa soittajia, eikä meidän budjetista löydy enää joustoa ottamaan muualtakaan. Piano ja viulu olis meille siis oikein bueno!

Selailin Facebookin Häät 2016 ryhmästä mitä muut ovat ajatelleet sisääntulomarssiksi ja sieltä monien joukosta bongasin tämän:


Kyseessä on siis Game Of Thronesin tunnusbiisi. :D Mikä on ehkä vähän hassua, mutta tää on pianolla soitettuna tosi nätin kuulonen! Itse en oo ees kyseistä sarjaa koskaan katsonut, joten en yhdistä tätä siihen. Mutta mites te, jotka sarjaa ootte seuranneet? Olisko hassua kuulla tämä kirkossa?
Viulu tähänkin yhdistettynä vois olla tosi kiva. Tykkään varsinkin tuosta ensimmäisestä minuutista kun pianolla soitetaan korkeammalta. Voisko tää olla mahdollinen vaihtoehto? Matiasta ei ainakaan haitannut vaikka oliskin tv-sarjasta. Mitähän ne kirkossa tuumaa?

Ulosmenoon luultavasti ne urut sitten kuitenkin otettaisiin. Onhan Lapuan Tuomiokirkossa kuitenkin Suomen suurimmat urut, joten ei niitä varmaan voi jättää soittamatta. :D Ulosmenoon voitaisiin siis ottaa hyvin perinteinen Mendelssohnin Häämarssi.


Melartinin Juhlamarssi Prinsessa Ruususesta on myöskin kiva perinteinen, mutta mun mielestä se kuulostaa enemmän sisääntulomarssilta, joten taitaa jäädä meiltä välistä.


Millaista musiikkia teille on vihkimiseen tulossa?

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Alle 7kk häihin, apua!

Mihin tää aika on mennyt?? Jo reilusti yli vuoden hääsuunnitelmia tehneenä pitäisi ilmeisesti pikkuhiljaa alkaa tekemäänkin jotakin! :D Ja nyt kun haluaisin alkaa tekemään hankintoja, alan pohtimaan vähän turhankin perinpohjaisesti mikä on hyvä ja mikä ei. Pientä kriisiä siis pukkaa..:D

Aloitin nyt hankinnat ja askartelut niinkin "turhakkeesta", kuin vieraslahjat. Niiden kanssa on ollut jo pientä säätämistä, mutta siitä oma postaus sitten myöhemmin.

Ruusukulta on nyt ollu yks mun ongelmista. Tuo ihastuttava ja toisaalta niin vihastuttava värivalinta. Mutta ei, en aio luovuttaa! Valmiina ruusukultaista maalia en ensinnäkään löydä mistään. Tai mitään muutakaan koristeluun liittyvää. Pitäisi varmaankin kävellä maalikauppaan ja kysellä joltakin joka maaleista tietäisi hieman enemmän, että onko väriä mahdollista saada! Itse nimittäin ostin kuparin ja vaaleanpunaisen väristä maalia, joita koitin itse sekoitella ruusukultaisen väriseksi. Noh, voin kertoa, ettei siitä sen väristä tullut, vaan lähinnä sellanen jäätävän ruma ruskea :'D Hyvä mä! En tiiä onko näissä mun DIY jutuissa mitään järkeä, kun en oo koskaan ollu mikään kätevä käsistäni. Onneks on muita hääblogeja joista löydän hyviä vinkkejä omiinkin askarteluihin ja ohjeet vielä valmiina, niin ei tarvii kaikkea kokeilla kantapään kautta!
Kengät haluaisin myös löytää ruusukultaisena. Luulinkin jo aikasemmin ne löytäneeni, mutta ne olikin oikeasti paljon kultaisemmat mitä nettisivujen kuvat antoivat ymmärtää, joten vaihtoon menivät nekin. Kenkävalikoima ruusukultaisena ei Suomessa päätä huimaa, joten pitää nyt miettiä uskaltaisinko lähteä tilailemaan Suomen ulkopuolelta jostakin. (Jos osaan, hah!)
Koruissa tätä väriä tullaan näkemään myös. Luulin löytäneeni jo rannekorun, mutta nyt aloin miettimään kuitenkin, että onko se liian arkisen näköinen koru? Vielä olisi aikaa palauttaa se, mutta en yhtään tiedä mitä tekisin.


Mitäs ootte mieltä? Ei kyllä mun kökkökameralla näytä ruusukultaiselta, mutta kyllä se on. Mietityttää ehkä tuo paksuus. Onko sirommat korut enemmän juhlavia? Snö of Swedeniltä löytyis kyllä tuohon sopivia korviksiakin. Mutta saa nähdä mihin tässä päädytään. :D

Muuten kyllä järjestelyt sujuu melko hyvin! Suurimmat ja tärkeimmät asiat on jo hoidossa. Ja aika iso osa koristeistakin on jo hankittu. Nyt vaan lisää asusteiden ja koristeiden hankkimista, sekä askartelua. :) Sovittiinkin toisen kaason ja siskon kanssa elokuulle viikonlopputreffit. Käsky kävi, että askartelutarvikkeet pitää olla hommattuna, koska sillon tehdään kaikkea urakalla! Minäpä taidan siis tehdä työtä käskettyä. Jos nyt osaan päättää mitään mitä pitäisi hankkia. Oon tuota kaasoa viime aikoina piinannut ihan mukavasti viesteillä "olisko tää vai tää? tai mitä jos tehtäis tämmöset? Tai hei, nyt mä löysin tämmösen!" :D Mutta ainakin nyt tuikkukippojen maalailua ja pöytänumeroiden tekemistä olisi näillä näkymin luvassa!

Muita morsiamia joilla välillä iskee epätoivo valintojen ja askartelujen suhteen? :D


torstai 2. heinäkuuta 2015

Ethän ole ohittanut tätä arvontaa?

Valokuvaaja Janne Miettinen on pistänyt aikamoisen arvonnan pystyyn. Nyt on mahdollisuus voittaa hääkuvaus! Voittaja saa valita itselleen alla olevista vaihtoehdoista yhden.


Mikäli valokuvaaja vielä uupuu, kipinkapin osallistumaan Janne Miettisen blogissa
Jos valokuvaaja jo hääpäiväksi löytyy, on kuvaus mahdollista vaihtaa myös vaikkapa huomenlahjakuvaukseen. :)
Vaikka meilläkin valokuvaaja jo löytyy, olihan tähän pakko osallistua! Jännää :)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Avioehdosta

Avioehto -välillä hyvinkin arka puheenaihe. Silti halusin vähän nostaa ajatuksiani muillekin. Meillä keskustelu avioehdosta lähti käyntiin niinkin tyhmästä vitsistä, kuin "mitä jos mä voittaisin lotossa ja sitte jos tuliski ero, niin sähän veisit kaikki mun rahat" -tyyppisesti, hahah! :D Joten ei alkuun puhuttu asiasta kovinkaan vakavasti. Ei myöskään olla keskusteltu aiheesta aikaisemmin, kun jotenkin ei kokenut sitä tärkeäksi, koska kummatkin ollaan opiskelijoita, joilla ei omaisuutta vielä juurikaan ole. (yes I know, oli hölmöä ajatella niin ;D) Mutta nyt kun tämän jälkeen on ottanut asioista hieman selvää, päädyttiin siihen, että meille sellainen tulee. Kuitenkin sopimukseen kirjataan niin, että avioehto astuu voimaan vain avioliiton päättyessä eroon, ei kuolemaan päättyessä. Tosin, tuollainen sopimus saattaa kuulostaa jonkin korvaan siltä, että uskoo eron tulevan jossain vaiheessa. Mutta mun mielestä se on aika hölmöä ajatella niin. Kuka ajattelee naimisiin mennessään, että avioero tulee jossain vaiheessa kuitenkin? Ei varmaan kukaan? Avioliitoista kuitenkin noin puolet päättyy avioeroon, eikä meistä kukaan voi tietää kenen kohdalla niin käy. Olen nähnyt kommentteja, joissa sanotaan että "aiomme huoltaa parisuhdettamme niin paljon, ettei ero tule kysymykseenkään". Minäkin aion huoltaa parisuhdettamme, mutta silti en pysty näkemään millainen tilanteemme on vaikka kymmenen vuoden päästä, niin kylmältä kun se kuulostaakin. Minä rakastan miestäni nyt ja olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen, että meillä on hyvä olla yhdessä. Mutta silti, en voi ikinä tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Häät 2016 ryhmässä asiaa kommentoitiin mielestäni aika hyvin. Avioehto on ikäänkuin vakuutus, jonka ottaa avioliittoon astuessaan. Yhtälailla otamme esim. kotivakuutuksia, vaikka emme odotakaan talomme palavan. Näin voi ajatella, että ottaa avioehdon, vaikka ei odotakaan että erottaisiin.
Jostain artikkelista luin myös aika osuvasti, että avioehto on myös tavallaan osoitus siitä, että menee naimisiin puhtaasti rakkaudesta, eikä toisen omaisuuden vuoksi.

Koen, että myös mahdollisten tulevien perintöjen vuoksi on tärkeää sopia avioehdossa, miten pari haluaa niiden kanssa tehdä. Avioehto voidaan myös laittaa koskemaan vain jotain tiettyä omaisuutta, yritystä tms. Tällaisten asioiden kanssa siis kannattaa olla huolellinen. Ja myöskin totesimme, että avioehdon tekemiseksi kannattaa käyttää lakimiestä apuna, jotta siitä tulee täysin sellainen, kuin aviopari haluaa.

Jokatapauksessa, avioehdolla on jostain syystä mielestäni liian negatiivinen sävy. Ymmärrän kyllä tavallaan heitäkin, jotka eivät missään tapauksessa avioehtoa halua. Itse olen kuitenkin kuullut sen verran tarinoita siitä, kuinka hankalaa ositukset eron sattuessa saattavat olla, joten itselleni en sellaista tilannetta haluaisi. Kun avioehto on allekirjoitettu, ei tarvitse jossitella mikä kuuluu kenellekin, jos avioero tulisikin. Itse näen avioehdon positiivisena asiana, sekä tavallaan sellaisena luottamuksena toiseen, kun asiasta pystyttiin sopimaan ja keskustelemaan avoimesti. Suosittelen siis jokaista käymään keskustelun aiheesta läpi, jos sitä ette ole vielä tehneet! :)  Suosittelen myös kovasti ottamaan selvää, mitä avioliitto lain puolesta merkitsee, mikäli sitäkään ei ole vielä tehnyt!

Noh, tämän tilityksen jälkeen kuitenkin pakko vielä sanoa, että toivon kuitenkin sydämeni pohjasta, että olemme yhdessä vielä silloinkin, kun ryppyisinä istumme kiikkustuolissa! <3 Kun paperi on allekirjoitettu, sen toivottavasti saa unohtaa sinne maistraattiin, eikä kaivaa sitä sieltä esiin, ennen kuin kuolema meidät erottaa!


Mitäs mieltä te olette avioehdosta? 

torstai 11. kesäkuuta 2015

Häävideo?

Noooooooouuuuuu, miksimiksimiksi mä menin kattomaan yhden ihanan häävideokoosteen jossa oli musiikit taustalla ja se oli jotenkin niin ihana ja upeesti tehty ja ääää??! Arvatkaa haluaisinko mäkin sellaisen nyt.. Tää on näitä hetkiä kun kiukuttaa mennä opiskelijabudjetilla naimisiin! Me päätettiin jo panostaa valokuvaajaan, en todella tiedä olisiko meillä varaa panostaa vielä videokuvaajaankin. Puuuh, mä oon just tämmönen etten haluasisi pihistää juuri mistään, mutta ei taida paljoa vaihtoehtoja olla! :D Mietin, että ihan hyvin videokuvaamiseen voisi nakittaa vaikka miehen veljistä jonkun, mutta eihän siitä kyllä yhtä upeaa tulisi kuin ammattilaisen käsissä. Ja toisaalta haluaisin, että jokainen vieras saisi nauttia pelkästä juhlasta, ilman että pitäisi miettiä jotain tehtävää.

Video olisi kyllä kaikinpuolin hyvä juttu. Monet kertoo, ettei esim. jännitykseltään muista mitään vihkimisestä, joten sitä olisi kiva katsoa jälkeenpäin videolta. Ja voin kuvitella itseni erittäin hyvin tähän tilanteeseen. Toisaalta voin myös kuvitella itseni tärisemässä ja itkemässä onnesta ja jännityksestä, joten en oo ihan varma haluanko nähdä sitä itse videolta, heh! Onko muilla muuten pelkoa siitä, että itkee silmät päästään alttarilla? :D Mä itse herkistelin jo miehen siskon maistraattivihkimisessä joka kestää ehkä minuutin, sekä nyyhkyttelen aina kaikille tv-ohjelmille joissa vihitään pareja.. Jos mä herkistyn tuntemattomien ihmisten vihkimisestä, niin miten mä itse pysyn kasassa kun me mennään naimisiin?!

Myöskin vieraiden pitämät puheet olisi ihanaa saada ikuistettua videolle, sekä muita ohjelmanumeroita.
Yhtenä vaihtoehtona, mistä oon jo tainnut aikaisemminkin mainita, kiva olisi jonkinlainen videobooth. Meidän juhlatilan eteisessä on sellainen hieman muusta tilasta eristetty nurkkaus, johon voisi laittaa tabletin johonkin telineeseen kiinni, jolloin ihmiset voisivat käydä kertomassa terveisiä sopivassa välissä. Niitä olisi niin hauska katsella jälkeenpäin! Olisiko kuitenkin liikaa jos on sekä photobooth että videobooth? Toisaalta, jos olisi se videokuvaaja, nämä terveisetkin saisi hieman helpommin videolle..


Onko teille tulossa videokuvaajaa? Must vai turhake? 

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Paikkakortti-ideoita

Monet pohtivat sitä, tarvitseeko hääparin päättää juhlavieraiden istumapaikat juhlassa. Pienissä juhlissa on mielestäni ihan ok, jos paikkoja ei ole erikseen merkattu. Meidän vieraslistassa lukee kuitenkin jo n. 120 nimeä, joten silloin mielestäni on sujuvuuden kannalta tärkeää, että paikat merkitään. Muuten tulee helposti tilanteita, että jätetään tyhjiä paikkoja, joten viimeisten paikalle saapuvien pitäisi mennä hajapaikoille tuntemattomien kanssa istumaan. Sellaista tilannetta en kuitenkaan halua! Niimpä meille tulee paikkakortit. Pelkkä pöydän merkkaaminenkin voisi toisaalta riittää, mutta mun mielestä jonkinlaiset paikkakortit tuo kivan lisän kattaukseen.


Juhlapaikan eteistilaan ajattelin metsästää kirpparilta jonkin ison kehyksen, jonka voisin maalata punakultaiseksi. Kehysten tulisi olla sen verran isot, että niihin saisi sopivan isolla kirjoitettuna istumajärjestyksen.
A3 kokoisen paperin saisi vielä tulostettua nätillä fontilla, ehkä siihen voisi saada mahtumaan kaikkien vieraiden nimet. :) Oma käsiala ei ole niin nättiä, että haluaisin niitä itse kirjoittaa paperille!










                                                                                                                     




Jos meille tulisi maalaisromanttiset häät, vieressä olisi myös ihana idea istumajärjestyksen esillepanoon. Oon jotenkin tykästynyt noihin kakkupapereihin koristuksessa! :)






No sitten niihin itse paikkakortteihin! Näidenkin kanssa voisi käyttää vaikka minkälaista luovuutta, mutta itse taidan tykätä ihan pelkistetystä kaksin kerroin taitellusta kartongista.





Oon nyt jotenkin tykästynyt tuollaiseen yksinkertaiseen korttiin. Osaisinkohan itse tehdä jonkinlaisen nätin monogrammin meidän nimikirjaimista, jota voisi sitten käyttää muuallakin kuin paikkakorteissa? Olisi kiva saada se myös kutsukortteihin, vieraskirjalappuihin ja vaikka tienvarsikyltteihin? Pitääpäs jutella tuon meidän kutsukorttien graafisen suunnittelijan kanssa jos hän voisi samalla suunnitella tämänkin niin saisi tuon kutsukortteihinkin.. :) 
Mutta tällainen yksinkertaisuudessaan olisi mun mielestä oikein nätti.





Tykästyin tähänkin ideaan, ikään kuin servettirenkaan paikalla olisi tällainen nimilappu. Mutta toisaalta, jos meille on tulossa ne vieraskirjalappuset pöytään, niin tämän idean taidan itse haudata. Mutta näyttäis kyllä oikein siistiltä ja oma paikka löytyisi ainakin helposti, jos nimi on kirjoitettu pöytään noin isolla!













Kesähäihin täydellinen! Perhosen voisi tehdä omaan teemaväriin sopivaksi. Miksei toki tuohon haarukkaan voisi tehdä jotain toistakin kuviota, mutta mielestäni tuo perhonen on aika ihana! Tehtiin ainejärjestön sitseille tällaiset paikkakortit ja ne näytti kattauksessa kyllä tosi kivoilta. Mutta meidän teemaan ei taida perhoset sopia. :)





Viinilaseihin löytyy myös valmiina jo monenlaisia kuvioita paikkakorteiksi! Sydämen mallisia olen ainakin nähnyt Suomenkin verkkokaupoissa. Tämäkin sopisi kattaukseen hienosti!














Jos jostain saisin metsästettyä punakultaista glitterpaperia, voisi tämäkin olla yksi vaihtoehto meidän häihin! Punakulta näyttää kuitenkin olevan aika kiven alla, oon jo ehtinyt vähän tuskailla tän värivalinnan kanssa.. :D Vinkkejä otetaan vastaan, jos löytyy!




Miltäs näyttää? Aiotteko panostaa paikkakorteissa vai tuleeko teille niitä ollenkaan? :)

Kuvat: 123456 ja 7