maanantai 2. maaliskuuta 2015

Mitä kattaukseen?

Jihuu, viikon kipeänä olo alkaa olla selätetty ja taas alkaa olemaan virtaa! Tänään alkoi myöskin viikon loma, joten hyppäsin junaan lauantaina Etelä-Pohjanmaalle ja täällä ajattelin lomailla viikonloppuun asti.

Kipeänä oli jälleen hyvin aikaa kuluttaa tunteja Pinterestin parissa, joten lähdin vähän tutkiskelemaan kattauksia. Suomalaisissa häissä on useimmiten buffet, joka meillekin on tulossa. Harvemmin silti näkee, että lautaset olisi osana kattausta jo valmiina. Jos vaan juhlapaikan puolesta onnistuu, musta olis ihanaa, jos lautasetkin olisi jo katettuna pöytään. Tykkään kun pöytä on suhteellisen täyden näköinen ja astiat tuovat sitä täytettä sitten kivasti koristeiden lisäksi.


Tässä tykkään kovasti kun lautaset on jo valmiina, lautasliina on aseteltuna mun mielestä tosi tyylikkäästi ja lisäksi vieressä olisi jokaisella lautasella oma menu. Itsekin luultavasti violettia tulee näkymään nimenomaan lautasliinoissa, sillä ne tuo jo melko paljon väriä :)


Tässäkin on mun mielestä nätisti lautasliina ja menu siellä sisällä :)


Tääkin olis mun mielestä huikee, että menulappu toimisi ikäänkuin lautasliinan "renkaana". 
Itse kun en jostain syystä tykkää niistä perinteisistä kartonkikolmioista, joissa yleensä on menu ja ohjelma samassa. Menut voisi olla siis joko jokaisella erikseen, tai sitten päädyn siihen, että menu lukee isolla jollakin taululla vaikka buffetin vieressä. Jos päädyn tähän, jokaiselle jaettaisiin sitten luultavasti ohjelmalappuset tai vaikka suunnitteilla olevat vieraskirjalappuset tms. pöytiin :)


Toisaalta olis myös ihanaa lähteä askartelemaan tällaiset servettirenkaat helmistä! Katsotaanko saako tämä morsian tällaisia aikaiseksi :D Riippuu luultavasti myös siitä, löydänkö sadalle hengelle asti helmiä riittävän edullisesti. Vinkkejä mistä kannattaisi ostaa? :)


Tämä kuva nyt ei varsinaisesti liity tämän postauksen aiheeseen, mutta mä yhtäkkiä rakastuin kultaan tämän kuvan perusteella.. Tää on nyt vähän ristiriitaista koska olin ajatellut että 1. meidän häissä ei nähdä kaitaliinoja ja 2. meidän väreinä piti olla valkoinen, hopea ja violetti. Mutta nyt ihastuin jotenkin ihan älyttömästi tähän kultaan! Tai se voisi olla myös sellainen shampanjan tai ruusukullan värinen? Mutta tykästyin tuohon kaitaliinaan ihan totaalisesti :D apua, saako vielä suunnitelmia vaihtaa.. Ehkä, pitää vielä jonkin aikaa vielä miettiä! Ja käydä kangaskaupoissa hypistelemässä, löytyiskö mahdollisesti mistään mitään tämän tyylistä.. Katsotaan ;)

Ja pakko vielä tähän loppuun hypettää, nimittäin arpaonni suosi mua jälleen! Apua, oon niin innoissani tästä, nimittäin voitin Love Me Do:n yhteydessä olevan Lauluja Rakastaville -arvonnan! Palkintona siis meille sävelletään ja sanoitetaan meistä kahdesta kertova kappale meidän häihin. Tää on niin upeeta! En malta odottaa millainen siitä tulee, iiiiks! :)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Nyt pettymyksen sanana.. Huonosti löytyy noita kultaisia (pöytäliina) juttuja... Pariin otteeseen ja pariin liikkeeseen itsensä raahannut morsian täältä hei! Mutta lohdutuksena. Etsystä löytyy ja kohtuu hintaan ja vieläpä myös Euroopasta.. :)

    Ja onnea laulu voitosta! :)

    Ja P.S. Ihmisyydessähän on parasta se - että voi muuttaa suunnitelmia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla oli pieni kutina, et just näin se saattais olla! Pitääpäs kollata tuo Etsy, oon jotenki vältelly sieltä tilaamista ku se ei oo tuttu…:D Kiitti vinkistä!
      Ja just näinhän sen on ;)

      Poista
  2. Mä en kans tykkää yhtään niistä kartonkikolmioista :D Jotain muuta siis keksittävä! Toi on kiva idea et menulappu on lautasliinan ympärillä :) Ja onnittelut voitosta, vähän huikee juttu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, joku niissä tökkii! :D Vaihtoehtoja varmasti löytyy!
      Ja kiitos kovasti! :)

      Poista