keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Paikkakortti-ideoita

Monet pohtivat sitä, tarvitseeko hääparin päättää juhlavieraiden istumapaikat juhlassa. Pienissä juhlissa on mielestäni ihan ok, jos paikkoja ei ole erikseen merkattu. Meidän vieraslistassa lukee kuitenkin jo n. 120 nimeä, joten silloin mielestäni on sujuvuuden kannalta tärkeää, että paikat merkitään. Muuten tulee helposti tilanteita, että jätetään tyhjiä paikkoja, joten viimeisten paikalle saapuvien pitäisi mennä hajapaikoille tuntemattomien kanssa istumaan. Sellaista tilannetta en kuitenkaan halua! Niimpä meille tulee paikkakortit. Pelkkä pöydän merkkaaminenkin voisi toisaalta riittää, mutta mun mielestä jonkinlaiset paikkakortit tuo kivan lisän kattaukseen.


Juhlapaikan eteistilaan ajattelin metsästää kirpparilta jonkin ison kehyksen, jonka voisin maalata punakultaiseksi. Kehysten tulisi olla sen verran isot, että niihin saisi sopivan isolla kirjoitettuna istumajärjestyksen.
A3 kokoisen paperin saisi vielä tulostettua nätillä fontilla, ehkä siihen voisi saada mahtumaan kaikkien vieraiden nimet. :) Oma käsiala ei ole niin nättiä, että haluaisin niitä itse kirjoittaa paperille!










                                                                                                                     




Jos meille tulisi maalaisromanttiset häät, vieressä olisi myös ihana idea istumajärjestyksen esillepanoon. Oon jotenkin tykästynyt noihin kakkupapereihin koristuksessa! :)






No sitten niihin itse paikkakortteihin! Näidenkin kanssa voisi käyttää vaikka minkälaista luovuutta, mutta itse taidan tykätä ihan pelkistetystä kaksin kerroin taitellusta kartongista.





Oon nyt jotenkin tykästynyt tuollaiseen yksinkertaiseen korttiin. Osaisinkohan itse tehdä jonkinlaisen nätin monogrammin meidän nimikirjaimista, jota voisi sitten käyttää muuallakin kuin paikkakorteissa? Olisi kiva saada se myös kutsukortteihin, vieraskirjalappuihin ja vaikka tienvarsikyltteihin? Pitääpäs jutella tuon meidän kutsukorttien graafisen suunnittelijan kanssa jos hän voisi samalla suunnitella tämänkin niin saisi tuon kutsukortteihinkin.. :) 
Mutta tällainen yksinkertaisuudessaan olisi mun mielestä oikein nätti.





Tykästyin tähänkin ideaan, ikään kuin servettirenkaan paikalla olisi tällainen nimilappu. Mutta toisaalta, jos meille on tulossa ne vieraskirjalappuset pöytään, niin tämän idean taidan itse haudata. Mutta näyttäis kyllä oikein siistiltä ja oma paikka löytyisi ainakin helposti, jos nimi on kirjoitettu pöytään noin isolla!













Kesähäihin täydellinen! Perhosen voisi tehdä omaan teemaväriin sopivaksi. Miksei toki tuohon haarukkaan voisi tehdä jotain toistakin kuviota, mutta mielestäni tuo perhonen on aika ihana! Tehtiin ainejärjestön sitseille tällaiset paikkakortit ja ne näytti kattauksessa kyllä tosi kivoilta. Mutta meidän teemaan ei taida perhoset sopia. :)





Viinilaseihin löytyy myös valmiina jo monenlaisia kuvioita paikkakorteiksi! Sydämen mallisia olen ainakin nähnyt Suomenkin verkkokaupoissa. Tämäkin sopisi kattaukseen hienosti!














Jos jostain saisin metsästettyä punakultaista glitterpaperia, voisi tämäkin olla yksi vaihtoehto meidän häihin! Punakulta näyttää kuitenkin olevan aika kiven alla, oon jo ehtinyt vähän tuskailla tän värivalinnan kanssa.. :D Vinkkejä otetaan vastaan, jos löytyy!




Miltäs näyttää? Aiotteko panostaa paikkakorteissa vai tuleeko teille niitä ollenkaan? :)

Kuvat: 123456 ja 7


7 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tuo perhonen haarukassa. En oo koskaan nähnyt tuollaista aiemmin ja se on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Ja näyttää kattauksessa tosi hyvältä :)

      Poista
  2. Punakulta mikä ihanan hankala keksintö! I feel U

    VastaaPoista
  3. Meille tulee sellaset tagi-laput (en keksiny sille parempaa nimeä :D) joissa roikkuu meidän vieraslahja.
    Mä mietin, et voiskohan pahvia maalata vaikka spray-värillä? Silleenhän siitä sais sellasta punakultasta...

    VastaaPoista
  4. Meille tulee sellaset tagi-laput (en keksiny sille parempaa nimeä :D) joissa roikkuu meidän vieraslahja.
    Mä mietin, et voiskohan pahvia maalata vaikka spray-värillä? Silleenhän siitä sais sellasta punakultasta...

    VastaaPoista