perjantai 28. elokuuta 2015

Meillä on hääbändi!

Hiii, mä olen niin iloinen!! Nyt meillä on kaikki tärkeät ja isot jutut päätettynä ja varattuna! Huuh, kuinka nyt helpottaa! Ollaan mietitty tätä bändiasiaa edestakaisin ja pohdittu että mikä olis meille se paras vaihtoehto. Budjetti tuli myös aika kovaa vastaan, mutta nyt kävikin niin, että mun äiti ja isä maksaa bändin meille häälahjaksi. Ää, oon niin onnellinen! On siinä livemusiikissa vaan se oma juttunsa, tuo kuitenkin erilaista fiilistä.

Bändiksi valittiin bilebändi Gringo!

Selailtiin useita vaihtoehtoja moneen kertaan, mikä oli tosi aikaa vievää! Gringo osoittautui loppujen lopuksi kaikkein mieleisimmäksi. Eniten valintaan vaikutti se, miltä laulaja kuulosti, sekä millaisia biisejä heidän ohjelmistostaan löytyi. Enkä voisi nyt olla tyytyväisempi valintaamme!
Ohjelmistossa on paljon suomalaista sekä englannin kielistä musiikkia. Listasta löytyy paljon mun lemppareita, kuten Haloo Helsinkiä, Irinaa, Rihannaa, Duffya ja paljon paljon muuta! Lisäksi heiltä löytyy myös muutamia iskelmpäkappaleita, joita muutama meidänkin häissä varmaan kuullaan hieman vanhempien vieraiden iloksi. 

Gringon menevää soundia voit käydä kuuntelemassa heidän nettisivuiltaan http://www.gringonkoti.com.

Onko joku sattunut olemaan joskus Gringon keikalla? Miten teidän häissä hoidetaan musiikkipuoli? :)




2 kommenttia:

  1. Jee, onnea varauksesta! Kuulostaa hyvältä bändiltä :) Me haluttaisiin osin tilojen puutteiden vuoksi meidän häihin trubaduuri, mutta oi tätä jahkailun määrää. Mä olen niin helpottunut, jos saadaan joskus joku valittua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tiedän tunteen! Me kans veivattiin tän asian kans nii moneen otteeseen, että huhhuh! Onneks päätös on nyt tehtynä! Eli kyllä se päätös sieltä sitten tulee ajan kans, tsemppiä valintoihin! :)

      Poista