keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kaasot & Bestman

Meille kummallekin oli samantien selvää, ketkä valitaan kaasoiksi ja bestmaniksi. M valitsi bestmanikseen yhden pitkäaikaisimmista ystävistään. Hän on sitä mieltä, että Suomessa yleensä valitaan vain yksi bestman, joten hän ei halunnut kuin yhden. Itse en taas kahden tärkeän ystävän väliltä halunnut valita, joten minulle tulee kaksi kaasoa.

Toinen kaasoistani on minua vuotta nuorempi serkkuni, joka on ollut paras ystäväni lapsuudesta saakka. Me asuttiin eri paikkakunnilla, mutta heillä oli kesämökki meidän naapurissa, joten me vietettiin lähinnä kesät yhdessä. Kun tuli pidempiä aikoja ettei nähty, muistan kuinka me istuttiin kotipuhelimen äärellä tunteja jutellen. Mulla on myös vieläkin tallella jotain ikuisuuksien vanhoja kirjeitä, joita me joskus läheteltiin. Meistä piti tulla uusi Nylon Beat ja vaikka mitä muuta.. :D Nykyisin me asutaan melko kaukana toisistamme, eikä sen vuoksi nähdä niin usein. Se ei kuitenkaan mielestäni vaikuta meihin millään lailla, vaan aina kun me seuraavan kerran nähdään, me jatketaan siitä mihin jäätiinkin.

Toinen kaasoistani on minua vuotta vanhempi mieheni sisko. Silloin kun me alettiin M:n kanssa seurustella, meistä tuli hänen siskonsa kanssa todella läheiset ystävät. Hän on sellainen, kenen kanssa voi jakaa kaiken ja meidän ajatusmaailma on hyvin samanlainen. Tapaammekin kutsua toisiamme vaimoiksi, sillä silloin kun mies ei ymmärrä, vaimo ymmärtää, tai kun mies ei lähde jonnekin, niin vaimo lähtee.. :D Hän asuu nykyisin Kanadassa aviomiehensä kanssa, mutta facetime on lähes päivittäin kovassa käytössä.

Minulla on myös kaksi tärkeää siskoa, mutta meidän perheessä kaikki ajattelee niin, että kaason tehtävät kuuluvat parhaalle ystävälle, eikä siskoille. Siskot ovat joka tapauksessa tärkeässä roolissa häiden suunnittelussa, vaikkei heillä kaason nimikettä olekaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti