Meidän tarina

Ensimmäisen kerran me tavattiin 8.luokan alussa kotitaloustunnilla. M oli semmonen pikkuinen tyttöjen naurattaja, jonka jutuille nauroin jo alusta asti. Meistä tuli tosi hyvät ystävät nopeasti. M on aina ollut sellainen, että se kulki tyttöporukassa koulussa. Me kuitenkin nähtiin aina kahdestaan vapaa-ajalla. Me molemmat "seurusteltiin" (haha miksikä jotain yläasteseurusteluja voi sanoa… :'D) toisten ihmisten kanssa välillä, ja molemmin puolin oltiin taas salaa ihastuneita toisiimme, muttei sitä koskaan ääneen sanottu. Mehän oltiin vaan parhaita kavereita. Yleensä me hengailtiin niillä kotona, käytiin elokuvissa ja nukuttiin öitä teltassa niiden takapihalla, makoiltiin sängyllä ja juteltiin. M:n seurassa on ollu aina jotenkin hirveen helppoo. Ei tarvinnu miettiä mitä toinen ajattelee jos mä sanon näin tai teen näin. Aina oon saanut olla oma itseni.
Välillä oli lukiossa pidempiä aikoja ettei nähty. Käytiin eri lukioita ja silloiset poikaystävät (toi kuulostaa että niitä olis ollu kauheen monta, hah, niitä oli siis kaksi! :D) eivät ehkä kauheesti siitä pitäneet, että mulla oli niin hyvä ystävä, joka oli poika.  Toisinaan taas tuli putkia että nähtiin tosi useasti. Lukion jälkeisen kesän jälkeen olin lähdössä vuodeksi au pairiksi Lontooseen. Sitä ennen me nähtiin aika paljon ja muistan kuinka lentokentällä mä itku kurkussa soittelin kuinka mun tulee ikävä. Skype oli Lontoossa melko kovassa käytössä.
Muutaman kuukauden Lontoossa olon jälkeen sain puhelun äidiltä, että mun rakas isäpuoleni oli nukkunut pois. Se oli meidän perheelle todella kova kolaus. Lähdin välittömästi seuraavana aamuna kahdeksi viikoksi Suomeen. Kukaan ei pystynyt mua hakemaan lentokentältä, joten soitin M:lle, joka lähtikin sitte hakemaan. Sen kahden viikon aikana M oli mun tukipilari. Kun kaikki oli hajalla, se oli ainut joka sai mut välillä hymyilemään ja hetkeksi unohtamaan. E taidettu nukkua yhtäkään yötä sinä kahtena viikkona erillään, mun ei tarvinnut olla yksin.
Muutama päivä ennen kuin mun piti lähteä takaisin Lontooseen, tajuttiin, että ehkä me ollaankin muutakin kuin ystäviä. Se tunne oli todella outo, sillä mehän oltiin oltu ystäviä jo viisi vuotta. Silti se tuntui äärettömän oikealta.
Kuukauden verran olin vielä Lontoossa, kunnes totesin että haluan palata Suomeen. Jokapäiväiset itkupuhelut äidin ja M:n kanssa, eihän siitä tullut mitään. Halusin kotiin. Sain sovittua host-perheeni kanssa järjestelyt ja pääsin lähtemään. M:lle tein pienen yllätyksen, sillä tulin viisi päivää kotiin aikaisemmin kuin olin kertonut tulevani. Se ilme oli niiiiin näkemisen arvoinen!!
Ja sillä tiellä ollaan edelleen. 4 vuotta on takana yhteistä tietä, johon on mahtunut jo kaikenlaista! Kihlauduimme jo 10kk seurustelun jälkeen, kun M tuli ensimmäisille lomille armeijasta. Väliin on mahtunut jo 2 vuotta inttileskeyttäkin, mutta nyt asustelemme yhdessä Helsingissä. M opiskelee liikennelentäjäksi ja minä luokanopettajaksi. Seuraava suuri etappi onkin alttarille asteleminen, jolloin musta tulee mun parhaan ystävän vaimo! :)